Voihan Rodos

Syysloma vaanii nurkan takana. Viime vuonna vietimme sitä ihanalla Rodoksen saarella. Tänä vuonna ihan vain  kotona.  Edellisen syksyn Rodoksen loma jätti kyllä jälkeensä kroonisen matkakuumeen. Ihana ihana loma. Ehkä elämäni paras, ainakin yksi parhaimmista.

Tänä vuonna tyydymme muistelemaan, mutta ensi syksyä varten on aloitettu matkakassan kerääminen vakaana aikomuksena suunnata etelän lämpöön.

All inclusive lasten kanssa on mitä mainioin. Se huono puoli siinä kuitenkin on, että se asettaa riman ja odotukset myös seuraavalle reissulle korkealle. Lapsille juurikin se, että jäätelöä ja limsaa sai hakea vapaasti, oli ehkä se parhain juttu uimisen lisäksi. Tai iltapäivän lasten huviteltta tai jonkinlainen happy hour, jolloin tarjolla oli myös jäähile juomaa, hattaraa ja popcorneja.

Ja jos rehellisiä ollaan, niin all inclusive oli myös aikuisen näkökulmasta helppo ja vaivaton lasten kanssa. Ei tarvinnut miettiä aamupaloja, välipaloja, lounaita ja päivällisiä, että milloin ja mistä,  eikä budjetoida matkabudjettiin erikseen ruokia. Sen minkä ehkä autententtisuudessa ja vaihteluvuudessa hävisi, voitti helpoudessa mennen tullen.

 

Olimme Falirakissa noin 15 kilometrin päässä Rhodoksen kaupungista. Lokakuun puoliväli alkaa olla sesongin loppua ja siihen nähden meille sattui todella hyvät säät. Lämmintä ja aurinkoista eikä illallakaan tarvinnut lisätä kevyttä neuletta enempää päälle.  Mutta, kun vertaa lämpötilaa kotimaan viime kesän helteisiin, niin ei sää mikään huippukuuma lokakuussa Rodoksella ollut. Kuitenkin ihan riittävän lämmintä ja monen huonon kesän jälkeen suorastaan todella lämmintä. Kaikissa asioissahan se on vähän, että mihinkä asioita vertaa. 

Vietimme melko paljon aikaa hotellilla, jossa oli oikeastaan kaikki tarpeellinen. Hektisen arjen jälkeen oli oikeastaan helpotus, kun ei tarvinnut miettiä mitään ylimääräistä. Päivät kuluivat pitkälti uima-altaalla ja hotellin järjestämiin aktiviteetteihin osallistumalla. Sellainen kunnon aivot narikkaan loma. 

Muutamana päivänä poistuimme myös hotellin ulkopuolelle ja kun Falirakissa hotellimme sijaitsi lähes Falirakin vesipuiston, jota myös Euroopan suurimmaksi tituleerataan vieressä, niin olihan se yksi pakollinen käyntikohde lomallamme. 

Faliraki Waterpark sijaitsi korkean kukkulan päälla ja puiston laitteet oli riputeltu pitkin rinnettä, joten päivä puistossa kävi myös kuntoilusta ravaten rinnettä edes takaisin. Ykkönen pääsi lähestulkoon kaikkiin vesiliukumäkiin, mutta oli siellä sellaisiakin, jotka olivat vain aikuisille. Joten hieman eri tason vesipuisto oli kyllä kyseessä, kun Jukupark, jossa pääsimme viime kesänä ensimmäistä kertaa käymään. Monet kesät oli ykkönen sinne kinunnut, mutta nyt tuon Rodoksen vesipuiston jälkeen se oli pienoinen pettymys. 

Alueelta löytyi vesiliukuja joka makuun ja perheen pienimmillekin oma alueensa. Hurjimpiin liukuihin oli ikäraja, mutta suurimpaan osaan edellytyksenä ei ollut ikä vaan uimataito. 

Jos liikut Falirakin suunnalla lasten kanssa, on tuo vesipuisto ihan kiva kohde käydä. 

 

Yllättävää kyllä matkan ehkä merkityksellisin ja kaikille ikimuistoisin ja mieleenpainuvin kokemus oli veneretki kolmelle eri lahdelle, jossa kahdessa oli uintimahdollisuus. Reissu toteutettiin vähän silla lailla ex tempore eli emme olleet ajatelleet millekään tällaiselle retkelle etukäteen osallistuvamme, mutta tätä olemme kaikki jälkikäteen muistelleet paljon. Matkan ostimme ihan paikalliselta veneretkien järjestäjältä rannalta, eli ei ollut mikään matkatoimiston järjestämä retki. Vesi oli kyllä mielettömän kirkasta näissä pienissä lahden poukamissa joissa kävimme. Toinen tyttäristäkin ui ensimmäisen kerran  ilman kellukkeita tällä retkellä, vaikka sitä varmuutta uimiseen vielä haettiin puolisen vuotta tämän jälkeen ennenkuin hän heitti uimisen apuvälineet lopullisesti pois käytöstä.

Veneretki oli taas yksi osoitus, että ilman liikaa suunnittelua syntyvät yleensä ne elämän parhaimmat jutut, joita sitten muistellaan jälkikäteen useasti rakkaudella.  Heittäytyminen ja hetkessä eläminen siis kannattaa ainakin silloin tällöin.

Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella. Onko syyslomalle lomasuunnitelmia lämpöön vai menekö loma ihan kotimaan kamaralla ?

-Kirsi

Eläinten päivä

Ihanaa eläinten päivää. Tänään 4.lokakuuta vietetään kansainvälistä eläinten päivää. Eläimet ovat olleet osa elämääni lapsesta asti. Lapsuuden kodissani oli aina joko kissoja tai koiria tai molempia yhtä aikaa.

Myös aikuisiällä eläimet ovat olleet osa elämääni. Olen ollut sekä koiran että kissan emäntä. Ja eläinvapaata elämää olen oikeastaan viettänyt vasta viimeiset kolme vuotta. Tosin naapurin kissa on paikannut aukkoa ja pitänyt meille seuraa tässäkin välissä. Ja tästä karvaisesta kaverista onkin tullut hyvin rakas meille kaikille.

Ei tule varmaan yllätyksenä, jos kerron, että sekä minulla että lapsilla on hirmuinen eläinkuume.  Ollut jo pidempään. Mielessäni olen asettanut yhdeksi etapiksi eläimen hankinnalle sen, kun kaikki ovat koululaisia.

Nyt meillä onkin tilanne, että eläimen hankinta kassaa kartutetaan ja erilaisia koirarotuja tutkitaan kuumeisesti, tutkien millainen uusi nelijalkainen ystävä meidän laumaan sopisi.

Teillä joilla oma lemmikki kotoa jo löytyy, niin antakaa tänään extra rapsutukset eläintenpäivän kunniaksi.

Ja vinkkejä lapsiperheeseen sopivasta koirarodusta otetaan vastaan. Hakusessa pieni ja turkki mieluiten helppohoitoinen.

-Kirsi

Kesän perinteinen Mathildedal

Kesä alkaa olla ohi ja parin päivän päästä on virallisesti syyskuu ja syksy. Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että tästä Mathildedalin käynnistäkin on kulunut reilu neljä viikkoa. Ja nuo tuolloin olleet helteet ja vehreys ovat nyt vain muisto.

Vierailusta Mathildedaliin on tullut vähän sellainen kesän perinne. Tuo vanha ruukkimiljöö on vain niin ihana, että sinne tekee mieli palata aina vain uudelleen. Miksei myös joskus syksyllä tai talvella, koska se olisi varmasti ihan yhtä sykähdyttävä kokemus myös. Tämä täytyy ehdottomasti pistää toteutuslistalle. 

Mathildedal on saanut palstatilaa Helsingin sanomia myöten, sillä kesällä ilmestyneessä jutussa tätä pientä kylää Salon kunnassa tituleerattiin Suomen hipstereimpänä paikkana. Ja kyllähän Mathildedalissa tiettyä vetovoimaa on, jota on ehkä hieman vaikea kuvailla, vaan se on koettava ja nähtävä. Itse säännöllisen väliajoin haikailen asumisesta kaupungin sykkeessä tai ainakin sen läheisyydessä, mutta Mathildedalissa vierailessa ajattelen aina, että täällä voisin asua.

 

Salon suunnalla liikkuessa kannattaa siis käydä vierailulla tässä pikkuisessa kylässä, sillä se on ehdottamasti tuolla suunnalla parasta antia. Ihania pieniä putiikkejä, herkullista lähiruokaa ja idyllistä tunnelmaa. Joissain paikoissa on vain sitä tiettyä jotain ja Mathildedal on yksi niistä.

Koululaisten äiti

 

 

Kesäkuun alussa koululaisten kesäloma tuntui pitkältä ja loputtomalta Viime viikolla oli kuitenkin aika palata takaisin koulun penkille. Samalla minusta tuli koulaisten äiti, kun duokin meni ensimmäiselle luokalle. Ykkönen jo viidennelle luokalle. 

Lapsista ajan kulumisen huomaa parhaiten. Vasta vähän aikaa sitten tuskailin yöheräämisten, vaipparumban ja pikkulapsi arjen kanssa. Väkijoukot olivat kauhistus, sillä joku taatusti onnistuisi hukkaamaan itsensä jonnekin, kun duo päättäisi ponkaista eri suuntaan. Silmät olisivat saaneet olla selassä, jaloissa ja käsissä, mutta aina sekään ei riittänyt.  

Kesän aikana tuli huomattua kuinka elämä on noista pikkuvauva ja -lapsi ajoista helpottanut aivan hurjasti. Asioiden tekeminen ja toteuttaminen on ihan erilaista kolmen koululaisen kanssa kuin alle kouluikäisten kanssa. Jokaisella alkaa olla  pääasiassa järki päässä, vaikka sitä normaalia sisarusten välistä kähinää esiintyykin tasaisin väliajoin. 

Uusia vaiheita tietysti tulee. Murrosikä kolkuttelee hyvää vauhtia ykkösen kohdalla nurkan takana, mikä varmasti tuo uusia kiemuroita elämään. Helpolla äitinä tai vanhempana ei koskaan pääse, se on aivan varmaa. 

Lasten kasvaminen on ihanaa, mutta samalla haikeaa. Välillä haluaisi pysäyttää ajan kulun ja nauttia juuri tästä hetkestä. Mutta sen sijaan vuosi vuodelta aika tuntuu vain menevän kiihtyvällä tahdilla eteenpäin. 

-Kirsi

 

Kun isoin ongelma on kesämekon valitseminen kaapista

 

Tänä aamuna on taas kaivettu siistimmät vaatteet kaapista, hiukset harjattu ja naama meikattu. Aamulla auton lasi oli yön kosteudusta märkä ja ilmassa saattoi jo haistaa aavistuksen syksystä, vaikka kylmä ei vielä ollutkaan.

Koko viikonlopun oli pieni haikeus siitä, että kesä alkaa olla lopuillaan. Tätä tunnetta vahvistivat entisestään lauantain reppu- ja koulutarvike shoppailut, helteiden väistyminen ja ruskistuneet viljapellot. Myös luonto alkaa pikkuhiljaa valmistautua tulevaa syksyä varten.

Kesä 2018 on ollut uskomaton monessa mielessä. Pitkä ja kuuma. En yhtään ihmettele etelän maiden ihmisten rentoa elämänasennetta, sillä rennolta omakin olo on pääasiassa tuntunut  juhannuksen jälkeen. Helteillä ei ole jaksanut stressata turhista asioista, vaan isoin ongelma on ollut, minkä hellemekon kaapista ottaisi minäkin päivänä päälleen. Muut asiat ovat lutviutuneet lähinnä omalla painollaan.

Tänä kesänä olen pitkästä aikaa tuntenut onnellisuutta. Tuntuu, että pala palalta olen löytämässä kauan kadoksissa ollutta itseäni. Se on ihana tunne, vaikka tietääkin samalla, että matka on vielä kesken. Tai tuskin kukaan täysin valmis on ikinä, vaan niitä säröjä löytynee aina. Tärkeintä varmaan kuitenkin on, että on sinut itsensä kanssa. Näkee elämässä värejä eikä vain varjoja. Lämmössä ja auringossa on helppo olla onnellinen. Toivon,että tunne säilyy myös syksyn pimeydessä ja kylmyydessä.

Toivottavasti elokuu tarjoaa edelleen ihania kesäpäiviä, vaikka vanha pessimisti minussa epäileekin voiko nämä ihanat kelit jatkua vielä elokuunkin, kun toukuun alusta saakka olemme saaneet nauttia kesäisistä keleistä. Viime vuonna, kun kesäsäät oikeastaan alkoivat yhdessä koulun kanssa. Jostain syystä kuitenkin uskon, että elokuukin on vielä ihana ja kaunis, sillä tämä kesä 2018 taitaa olla yksi kaikkien aikojen kesistä. Unohtumaton. 

-Kirsi