Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkailoittelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkailoittelua. Näytä kaikki tekstit

Kukkia Ruotsin tyyliin

lauantai 23. heinäkuuta 2016






 
Värikästä ja hillittyä. Molempia asetelmia löytyi toissa viikkoisella Tukholman reissulla. Jokainen, joka on käynyt Skansenilla, on varmaan kiinnittänyt huomionsa sinne johtavan kävelytien varrella oleviin värikkäisiin kukkaistutuksiin. Se on oikeaa värien iloittelua ja loistoa. Eri värit sulassa sovussa. Muitakin värikkäitä istutuksia Djurgårdenin saarelta löytyi, mutta nämä jäivät kuvaamatta.



 
Tukholman vanhassa kaupungissa kukka-asetelmat olivat huomattavasti harmoonisemman värisiä. Vanhoihin rakennuksiin sopivasti sointuvia. Tähän ympäristöön värikkäät asetelmat olisivat ehkä olleet hieman liikaa, mutta tuonne Djurgårdeniin ne sopivat loistavasti.

Näillä kuvilla osallistun Mansikkatilan mailla-blogin tämän viikkoiseen kukkailoitteluun. Muut postaukset haasteeseen löydät täältä.


Mathildendalin kukka-asetelmia

lauantai 25. kesäkuuta 2016






Nyt heittäydyin ihan villiksi tämän bloggailun suhteen, kun samana päivänä pukkaa kaksi viestiä. Mutta kun aikaa nyt kerrankin on, niin mikä jottei. Sitä paitsi eilisen Mathildedalin vierailun jälkeen on sopivasti aivan loistavaa materiaalia Kukkailoittelua haasteeseen.

Mansikkatilan mailla-blogi järjestää Kukkailoittelua haastetta. Eilen juhannustaattona vierailin iki ihanassa Mathildendalin ruukkikylässä Teijolla. Tänä vuonna kukka-asetelmia oli ehkä viime vuotista vähemmän, mutta paljon kauniita yksityiskohtia löytyi silti. Tuolla pidän erityisesti siitä, että kukka-asetelmissa on hyödynnetty vanhoja esineitä sekä luonnonkukkia. Persoonallista ja kaunista. Lisäksi näistä voi saada ihan kivoja ideoita jopa omassa pihassa toteuttavaksi, jos innostusta riittää. Valitettavasti oma piha on tänä vuonna jäänyt hieman retuperälle, joten sieltä kukkaloistoa on turha etsiä. Onneksi sentään muualla pääsee ihailemaan taidokkaita kukka-asetelmia.

Jos on mahdollista käydä tuolla Mathildendalissa, niin suosittelen ihmeessä. Etenkin sellaiselle, joka pitää vanhoista kuluneista rakennuksista ja esineistä. Lisäksi alueelta löytyy useampi kiva ruokapaikka sekä kahvila. 


OLD