Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suosi suomalaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suosi suomalaista. Näytä kaikki tekstit

Sulkia korvissa

maanantai 3. heinäkuuta 2017






Olen nykyisin äärettömän huono ostamaan itselle asioita. Ainakaan sellaisia, jotka ovat täysin turhia tai joiden hankinnalle ei ole mitään järkiperäistä syytä. Siispä yllätin itseni lauantaina ihailemasta Turun Keskiaika markkinoilla korvakoruja, jotka oli valmistettu kanan sulista. Aivan ihanat, mutta aah niin tarpeettomat.

Ihan töissä en näitä nähnyt itseni käyttävän ja jos käy ulkoilemassa ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, niin olisivatko korvakorut oikeasti tarpeellinen ja hyvä hankinta. No, joka tapauksessa korvikset lähtivät mukaani, vaikka lomarahojen maksamisen kunniaksi tai etukäteis syntymäpäivälahjana itselle. Kyllähän sitä naisella aina hyviä syitä löytyy myös turhille hankinnoille ja nyt näillä syillä tarvitsee vakuutella ainoastaan itsensä.

Korvakorut ovat Vuonue- ja viipsinpuun mallistosta. He valmistavat tuotteensa omalla tilallaan, joten hankinnallani tuin myös pienyritystoimintaa. Koruissa käytettävät sulat on kerätty heidän omasta kanalastaan. Itse päädyin melko neutraalin värisiin sulkakoruihin, sillä tällaiset roikkuvat korvakorut ovat muutenkin melko extremeä itselle. Viimeksi olen tainnut roikkuvia korvakoruja käyttää joskus parikymppisenä.

Koruja on mahdollista tilata myös nettikaupan kautta. Markkinoilta nämä lähtivät oikein kivaan markkinahintaa, joten ihan tyytyväinen olen hankintaani. Ja seuraavalla kerralla, kun on jotain juhlantynkää, niin onpa kerrankin astetta erilaisemmat korut olemassa, eikä aina niitä iänikuisia nappikorviksia.

Jäin myös miettimään, että vaikka olen Turun seudulla asunut aika kauan, niin en ole tainnut kertaakaan aikaisemmin noilla Keskiaika markkinoilla käydä. Taas niitä asioita, joita voi vaan ihmetellä, että miksi.

Kaalit kukkaruukussa

torstai 10. syyskuuta 2015

Kanervat ja krysanteemit ovat perinteisiä syyskukkia ja näitä meidänkin pihalta on useana vuonna löytynyt. Molemmat kauniita ja kestävät pikkupakkasta. Viime syksynä törmäsin toisenlaiseen vaihtoehtoon nimittäin koristekaaleihin. Paikallinen tuottaja möi näitä Reko renkaassa ja päätin kokeilla tätä yksinkertaisen tyylikästä vaihtoehtoa perinteisille syyskukille.

Koristekaalit kestävät pikkuista pakkasta, kuten monet syksykukat. Viime vuoden leutona syksynä kaalit taisivat olla vielä joulunkin alla hyvässä kunnossa, joten iloa näistä oli pitkään. Niinpä päätin tänäkin vuonna hankkia kaaleja kesäkukkien jälkeen tyhjiksi jääneitä ruukkuja koristamaan. Hintatasoltaan koristekaalit eivät ole kanervia kalliimpia, joten jos kaipaa näille vaihtoa, niin ei kun kaaleja istuttelemaan.





Flow ja kuvia ruohonjuuritasolla

tiistai 11. elokuuta 2015

Seikkaluni suomalaisen kosmetiikan parissa jatkuu. Kaksi ja puoli kuukautta on mennyt hyvin. En ole sortunut ulkomaisen kosmetiikan houkutuksiin, lukuunottamatta kesäkuun alussa laivalta ostettua hajuvettä. Meikkien saralla luottomerkkini on todella pitkään ollut englantilainen mineraalimeikkisarja LilyLolo (postaus aiheesta), jonka valikoimasta löytyy kaikki mitä meikin tekemiseen tarvitaan. Eniten kokeiluni alussa huolettikin se, että löytyykö loppuvalle mineraalipohjalle suomalaista vastinetta. Onnekseni törmäsin kotimaiseen Flow-kosmetiikkamerkkiin, jonka valikoimista löytyi myös mineraalimeikkejä. Valikoima ei ole yhtä kattava kuin LilyLololla. Tällä hetkellä Flow kosmetiikan mineraalimeikeistä löytyvät mineraalipuuteri, aurinkopuuteri ja poskipuna parissa sävyssä. Toivottavasti valikoima laajenee, sillä lyhyellä käyttökokemuksella olen ollut tähän kotimaiseen 100% mineraalimeikkipohjaan tyytyväinen. Jatkossa tulen luultavasti käyttämään mineraalimeikkipuuterina tätä Flow kosmetiikan tuotetta ( INCI: mica, zinc oxide (CI77947), titanium dioxide ( CI77891), iron oxides; CI77492, CI77491, CI77499.Ei talkkia tai Bismuth Oxychloridia! Aurinkosuojakerroin noin 15), mutta LilyLolon kattava valikoima takaa sen, että sekään ei unohduksiin jää.

Flow kosmetiikan valikoimassa on ihastuttanut myös piparminttu jalkavoi. Lisäksi olen kokeillut ruusuvettä ja kasvosaippuaa. Nämäkin molemmat ihan hyviä tuotteita. Jos jollekin Flow kosmetiikka ei ole tuttu yritys, niin kyseessä on suomalainen yritys, jonka tuotteet myös valmistetaan Suomessa. Tuotteet on valmistettu luonnonmukaisista raaka-aineista. Ne eivät sisällä synteettisiä haju- säilöntä- ja väriaineita eivätkä parabeeneja tai mineraaliöljyjä. Tuotteita ei ole myöskään testattu eläinkokein. Sopii minulle erittäin hyvin.

Pieni Lintu-blogin tämä viikon Makrotex-haasteena on ruohonjuuritasolla. Sen innoittaman innostuin kuvamaan mineraalimeikkipuuteria ulkona, jonka lisäksi tuli napsittua muitakin teemaan sopivia kuvia. Tytöt katsoivat hieman ihmeissään, kun kuvasin tuota mineraalimeikkipuuteria ulkona, mutta pieninä naisina heillä riitti hommaan enemmän ymmärrystä. Sen sijaan pojan ilme olisi ollut näkemisen arvoinen, kun hän näki nämä kuvat, kun siirsin ne koneelle. Äiti, mitä ihme kuvia nuo ovat :).

 





Pieni Lintu - MakroTex challenge

Ruokaa läheltä

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Olen liittynyt pariin lähellä toimivaan Reko renkaaseen.  Reko-mallissa tuottaja ja kuluttaja tapaavat sovittuna ajankohtana ja kuluttaja saa ostaa ruokansa suoraan tuottajalta ilman välikäsiä. Tuottaja avaa jakopäivälle oman toimituksensa, jonne asiakas voi jättä oman tilauksensa. Samalla asiakas sitoutuu noutamaan tuotteen sovittuna ajankohtana. Tilaaminen on täysin vapaaehtoista ja jokaisella jakokerralla ei ole pakko tilata. Ryhmät toimivat Facebookissa suljettuna ryhmänä ja kuka tahansa voi laittaa liittymispyynnön ryhmään. Toisissa ryhmissä vaaditaan, että liittynyt jäsen käy kuittamaassa ryhmän säännöt.

Käytän Reko ryhmiä vaihtelevasti. Talvella harvemmin ja kesällä huomattavasti ahkerammin. Tällä hetkellä tarjonta on runsaimmillaan, kiitos parhaimman satokauden. Talvellakin tuotteita on laidasta laitaan eli myös vihanneksia löytyy, mutta huomattavasti vähemmän. Omia suosikkituotteina ovat kananmunat, vihannekset, jauhot ja hunaja. Näitä ostan Reko renkaan kautta säännöllisesti. Silloin tällöin myös lihaa.




Ensimmäiset Reko-renkaat on perustettu vuonna 2013. Idean isä on Thomas Snellman, joka palkittiin tänä vuonna  Vuoden lähiruokateko -palkinnolla. Tällä hetkellä Reko renkaita toimii noin 50 eri puolilla Suomea. Renkaissa on tuhansia jäseniä ja suosio kasvaa koko ajan.

Itseäni näissä renkaissa ilahduttaa se, että tuotteen voi ostaa suoraan tuottajalta ilman välikäsiä ja tuottaja saa itselleen koko hinnan tuotteeesta. Lisäksi ilahduttaa raaka-aineiden tuoreus. Tämän viikon Reko jaossa on muun muassa tarjolla myllytuoretta kaurahiutaletta ja tätä on meillekin tulossa. Reko renkaiden tuotteet eivät ole pelkästään luomutuotteita, mutta näitäkin on tarjolla. Luomupiirit ovat asia erikseen.

Ovatko tuotteet sitten kalliimpia kuin kaupassa ? Osa tuotteista on, osa ei. Maksan mielelläni esim. tuoreista lisäaineettomista kaurahiutaleista tai muista jauhoista pientä extraa. Suhteessa nämä eivät kuitenkaan ole mitään huippukalliita. Vihanneksia pidän jopa edullisempina kuin kaupan vastaavia. Luomusalaatteja saa eurolla, luomuyrttejä 1,40 eur ja nämä eivät ole mitään pieniä kulahtaneita käppäniä, vaan reilun kokoisia. Ei ainakaan kallista, etenkin kun vertaa kaupan luomutuotteisiin. Hunajat eivät ole sen kalliimpia kuin kaupassa ja nämä ovat useimmiten laadukkaampaa tavaraa. Samalla myös tukee paikallista pientuottajaa, joten win-win tilanne.
 
 

Onko Reko-malli sinulle tuttu tai oletko itse liittynyt jo tällaiseen tai muuhun lähiruokapiiriin ? Tai luotatko perinteiseen kauppamalliin ruoka ostoksissasi ? 

 

Piparmintun tuoksua

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Suomalaisesta kosmetiikasta puhuttaessa tulee suurimmalle osalle varmaan ensimmäisenä mieleen Lumene. Näin minullakin. Suosi suomalaista postauksessa lupauduin kokeiluun, jossa käytän vuoden loppuun asti suomalaisia kosmetiikatuotteita. Tuolloin ajattelin, että eiköhän homma onnistu suhteellisen hyvin, sillä ainahan voin käyttää Lumenea.

Jostain syystä suhteeni Lumeneen on aina ollut hieman nihkeä siinä mielessä, että siitä ei ole minulle ikinä muodostunut mitään supersuosikkia. Tykkään tietyistä tuotteista, mutta siihen se sitten jää.

Onnekseni olen löytänyt Lumenelle myös vaihtoehtoja. Suomessa on useita pieniä luonnonkosmetiikkamerkkejä, joista en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Yksi näistä on Flow kosmetiikka. Flow kosmetiikan tuotteet valmisetaan alusta loppuun asti Suomessa ja niille on myönnetty avainlippumerkki. Lisäksi ne ovat luomu raaka-aineista valmistettuja. Eniten innoissani Flow kosmetiikan kohdalla olen siitä, että heiltä löytyy valikoimasta myös 100% mineraalimeikkipuuteri. Tämä lähtee siis ehdottomasti kokeiluun, kun LilyLolon meikkipuuteri loppuu.

Tällä hetkellä minulla on Flow kosmetiikalta käytössä Piparminttu jalkavoi. Tuoksu on tosiaan piparminttuinen, joten jos tykkää piparmintun tuoksusta niin pitää varmasti myös tämän voiteen hajusta. Tuoksun lisäksi pidän tästä tuotteesta muutenkin. Voisi jopa olla, että voide toimisi talvijaloillekin, sillä voiteen koostumus on todella täyteläinen. Pikkutyttöjen mielestä tämä voide tuoksuu ihan karkilta. Ei hullumpi tuoksu ollenkaan siis.

Tuotteen Inci luettelo on aika lyhyt: Butyrospermum Parkii Butter, Cocos Nucifera Oil,  Mentha X Piperita Oil,  Supressus Sempervirens Oil , Rosmarinus Officinalis Leaf Extract, Limonene, Linalool

Merkin vartalonkuorinnat kiinnostaisivat kovasti. Piparmintun tuoksuisen kuorintavoiteen lisäksi löytyy  pari ihanalta kuulostavaa tuoksuyhdistelmää, vanilja-appelsiini ja kookos-sitruuna. 


Flow kosmetiikan lisäksi olen nyt käyttänyt Frantsilan ravitsevaa kasvovoidetta. Tämäkin ihan ok tuote muuten, mutta voiteen ruusun tuoksu on todella tymäkkä ja tuoksu kestää pitkään. Käytänkin voidetta öisin, sillä pelkään tuoksuvani muuten kilometrin päähän päivisin. Tuoksun takia tuskin ostan toista kertaa, mutta voisin hyvin kokeilla jotain toista vaihtoehtoa myös Frantsilan valikoimista.

Näillä tuoksuvilla kosmetiikkatuotteilla osallistun Pieni Lintu blogin tämän viikon MakroTex-haasteeseen, jonka aiheena on  Tuoksu/haju.



Pieni Lintu - MakroTex challenge

Suosi suomalaista

tiistai 26. toukokuuta 2015

Löysin tässä hiljattain mielenkiintoisen blogin Little Mrs Finland. 
Blogi löytyy Suomi plussalle sivuston alta ja se kertoo kuopiolaisen perheen projektista/elämätapamuutoksesta. Perhe on sitoutunut 15.3.2015 ostamaan vain suomalaisten yritysten valmistamia tuotteita ja tavaroita. Toki pienin rajoituksin.
 
Blogi oli ajatuksia herättävä. Itse tosin en ihan noin tiukalle linjalle lähtisi, mutta mielenkiinnolla seuraan heidän projektiaan. Suomalaisen työn tukeminen on hienoa ja televisiossa onkin pyörinyt vasta mainossarja, jossa mainostetaan, että jos jokainen suomalainen ostaisi kymmenellä eurolla lisää kotimaisia tuotteita ja palveluita syntyisi 10 000 uutta työpaikkaa. Kymmenen euroa ei ole paljon ja jatkossa yritän panostaa enemmän kotimaisiin tuotteisiin silloin, kun se on mahdollista.


Omissa ostoksissa kotimaisuustaste on suurin ruokakorissa.  Näissä valitsen mielelläni suomalaisen tuotteen. Tosin kyllä sinne ostoskoriin välillä esim. Arlan tuotteita eksyy. Olen liittynyt pariin Reko piiriin, joissa lähialueen tuottajat myyvät omia tuotteitaan. Talvella en Rekossa käynyt aktiivisesti, mutta kesäkauden alkaessa tulen hyödyntämään näitä enemmän.


Täytyy tunnustaa, että muussa kulutuksessa kotimaisuus ei ole ollut niin iso valintatekijä. Lapsien vaatteet tulevat useimmiten ruotsalaisilta ja tanskalaisilta valmistajilta. Omissa vaatteissa aika pitkälle sama linja. Jotain Nanson vaatteita kyllä löytyy ja näistä muutamista olen pitänyt paljon. Ehkä jatkossa tätäkin voisi miettiä toisella tavalla. Me&I:n sijaan ehkä Nosh /Metsola, joissa ainakin suunnittelu tehdään Suomessa. Itselle ehkä niitä Nanson vaatteita lisää. Viikonloppuna näin heidän verkkosivuillaan ihanan kesämekon -30 % alessa, harmi vain oma koko oli loppu.


Löytämäni blogin innoittaman päätin tehdä oman pienen ihmiskokeen. Aion käyttää tämän vuoden loppuun asti vain suomalaisten yritysten valmistamaa, valmistuttamaa tai kehittelemää kosmetiikkaa. Tosin kookosöljystä jalkavoiteena en luovu, joten sitä aion jatkossakin käyttää. Tämä ei tule olemaan helppo rasti, sillä lempikosmetiikkani on ollut kaikkea muuta paitsi suomalaista, lukuunottamatta Lumenen kulmageeliä, jota olen käyttänyt varmaan kaksikymmentä vuotta. Saa nähdä miten minun käy. Löydänkö uusia suosikkeja Madaran ja LilyLolon tilalle.

Näillä sinisillä suomalaistuotteilla osallistun tämän viikon PieniLintu blogin MakroTex-haasteeseen, jonka aiheena tällä viikolla on sininen.




Pieni Lintu - MakroTex challenge
OLD