Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotimaanmatkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotimaanmatkailu. Näytä kaikki tekstit

Kesän perinteinen Mathildedal

keskiviikko 29. elokuuta 2018





Kesä alkaa olla ohi ja parin päivän päästä on virallisesti syyskuu ja syksy. Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että tästä Mathildedalin käynnistäkin on kulunut reilu neljä viikkoa. Ja nuo tuolloin olleet helteet ja vehreys ovat nyt vain muisto.

Vierailusta Mathildedaliin on tullut vähän sellainen kesän perinne. Tuo vanha ruukkimiljöö on vain niin ihana, että sinne tekee mieli palata aina vain uudelleen. Miksei myös joskus syksyllä tai talvella, koska se olisi varmasti ihan yhtä sykähdyttävä kokemus myös. Tämä täytyy ehdottomasti pistää toteutuslistalle. 

Mathildedal on saanut palstatilaa Helsingin sanomia myöten, sillä kesällä ilmestyneessä jutussa tätä pientä kylää Salon kunnassa tituleerattiin Suomen hipstereimpänä paikkana. Ja kyllähän Mathildedalissa tiettyä vetovoimaa on, jota on ehkä hieman vaikea kuvailla, vaan se on koettava ja nähtävä. Itse säännöllisen väliajoin haikailen asumisesta kaupungin sykkeessä tai ainakin sen läheisyydessä, mutta Mathildedalissa vierailessa ajattelen aina, että täällä voisin asua.








Salon suunnalla liikkuessa kannattaa siis käydä vierailulla tässä pikkuisessa kylässä, sillä se on ehdottamasti tuolla suunnalla parasta antia. Ihania pieniä putiikkejä, herkullista lähiruokaa ja idyllistä tunnelmaa. Joissain paikoissa on vain sitä tiettyä jotain ja Mathildedal on yksi niistä.

Ex tempore Väskin seikkailusaari

lauantai 4. elokuuta 2018









Viimeisen lomaviikon maanantai käynnistyi hiukan nihkeästi. Väskin seikkailusaari oli meillä suunnitelmissa kesälomalle ja tälle nimenomaiselle viikolle, mutta ei juuri kyseiselle päivälle. Lähtö saarelle tapahtui siis hieman ex tempore meiningillä, melko nopeasta päähänpistosta. Joskus nopeat päähänpistot ovat kuitenkin niitä parhaimpia, sillä liika suunittelukaan ei aina tuo parasta lopputulosta. Lasten kanssa reissatessa on tullut huomattua, että pientä liikkumavaraa ja joustoa on hyvä olla, sillä asiat harvemmin menevät täysin omien ajatusten tai suunitelmien mukaan.

Väski mainostaa itseään koululaisten saarena ja alakouluikäisille paikka onkin varmasti sopivin. Tosin pienemmätkin pärjäävät, sillä duo on ollut saarella ensimmäisen kerran pari vuotta sitten viisi vuotiaina. Nyt tulevina ekaluokkalaisina he kuitenkin saivat paikasta huomattavasti enemmän irti. Tämä oli vähän kuin perinne, sillä ykkönen kävi Väskin seikkailusaarella juuri ennenkuin meni ensimmäiselle luokalle.

Tämä reissu sujui astetta paremmin, sillä neljä vuotta sitten, samanlaisena helteisenä kesäpäivänä, automme ei päästänyt parkkipaikalla pihahdustakaan. Siinä sitten olimme autoa rikki ja väsyneinä. Ykkösen sanoin, onneksi sentään kauppa oli vieressä, niin saimme kylmää juotavaa ja syötävää. Tosin nuo ovat niitä muistoja, jotka todellakin jäävät mieleen. Ja nyt kun aikaa on jo kulunut, niin ne ovat hieman huvittavia pieniä yksityiskohtia.









Aikaisemmilta käynneiltä muistan pitkät jonot etenkin suosituimmille pisteille, jousiammuntaan ja kalliokiipeilyyn. Nyt nämä loistivat poissaolollaan ja tyypit kävivät näissä kolme kertaa, kun mahdollisuus oli.  Ilmeisesti ihmiset olivat palailleet jo kesälomilta takaisin töihin, koska väkeä ei juurikaan ollut ja suurin osa muista oli ulkomaalaisia turisteja. Aikaisemmin olen ollut saarella elokuisena viikonloppuna ja silloinkin väkeä oli enemmän paikalla.

Koskaan aikaisemmin eivät myöskään eläimet ole olleet saarella vapaana, joten lapset pääsivät silittämään lampaita, vuohia ja kanoja, joita aikaisemmin ovat päässeet ihastelemaan vain aitauksen takaa. Johtuiko tämä sitten siitä, että väkeä oli sen verran vähän vai olemmeko vain aikaisemmin olleet väärään aikaan paikalla. Veikkaan kuitenkin ensimäistä, sillä mielestäni olemme olleet aikaisemminkin tuolla ihan samoihin aikoihin liikenteessä.

Väskin seikkailusaari on vielä ensi viikon kokonaan auki ja sulkeutuu sunnuntaina tältä kaudelta. Jos mahdollista käydä nyt, niin tämä kannattaa, sillä ilman ruuhkia saaresta saa kyllä niin paljon enemmän irti. Rasteilla voi käydä useammin ja eläimiäkin on mahdollisuus nähdä paremmin sekä päästä niitä rapsuttelemaan kunnolla.


-Kirsi

Helteinen päivä Linnanmäellä

torstai 26. heinäkuuta 2018









 

Eilen vietimme hauskan,mutta myös hikisen ja väsyttävän päivän Linnanmäellä. Helteisestä säästä huolimatta paikka oli pullollaan ihmisiä. Jonotus oli väistämätöntä, mutta tästä huolimatta monta laitetta ehdittiin koluta läpi ja kokea useita vatsanpohjaa kutittavia hetkiä.

Edellisestä kerrasta oli taas tovi vierähtänyt. Liki parisen vuotta ja tällä kertaa kaikki kolme olivat tiukasti asian ytimessä. Edelliset kerrat, kun ovat olleet lähinnä karusellissä, possujunassa ja törmäilyautoissa pyörimistä.

Duosta toinen oli ylittänyt maagisen 120cm rajan, joka mahdollistaa liki kaikki laitteet poislukien aivan hurjimmat. Mummo taisi olla iloinen, että toinen vielä jäi tuon rajan alle, niin pääsi hiukan helpommalla pyörityksellä. Isoveljen perässä, kun toinen neideistä, ehkä pienestä näyttämisen halustakin, kolusi niin salamat, vuoristoradat kuin viikinkilaivat läpi. Siinä sitten välillä kiljuttiin silmät kiinni viereikkän niin äiti kuin tytär. Mutta hauskaa oli, äidilläkin.

Mutta edelleen rakastan Linnanmäkeä. Siellä on kaikille kaikkea, niin hurjapäille kuin vähemmän rajummasta menosta tykkäävillekin sekä niille ihan pienille. Ykkönen sai oikean huvipuisto pureman, sillä tyyppi haluaisi nyt koluta läpi niin Särkänniemet kuin PowerParkit. Lippujen hinnoista voisin kirjoittaa, vaikka kuinka pitkälti, sillä kyllähän noihin huvipoistoihin saa uppoamaan euron jos toisenkin. Yksi kesässä mahtuu omaan budjettiin, mutta paljon on tullut luettua, että nuo suolaiset hinnat sulkevat osalta nämä huvitukset täysin pois, valitettavasti.

Oletko käynyt jossain huvipuistossa tänä kesänä ? Ja mitä mieltä olet lippujen hinnoista: edulliset, sopivat vai liian kalliita ?

Mutta se täytyy kyllä todeta, että huvipuistossa toteutuu kyllä sanan varsinaisessa merkityksessä sanonta, kasva isoksi älä aikaisuikseksi. Sen verran hyvin, siellä itsekin taantuu intopiukena juoksemaan laitteelta toiselle. 

-Kirsi

Högsåran saarella

lauantai 14. heinäkuuta 2018






Se on kuulkaas nyt loma. Ja synttäriviikonloppu. Ja herkkuputki, joka alkoi eilen työpaikan perjantaipulla mansikkaviinerilla ja jatkui kotona täytekakulla, kun duo oli mummon avustuksella leiponut äidille synttärikakun ennen isälleen lähtöä.

Pimut olivat onnistuneet kyllä kakun toteutuksessa loistavasti. Täytteenä tuoreita mansikoita ja mustikoita ja päällä ihanaa maitosuklaata. Ei sellainen nyt vain olla yksinkertaisesi huono ja ei ollutkaan.






Tänään matka vei idylliselle Högsåran saarelle. Olo on kuin olisi tullut keskelle Saariston lapset elokuvaa. Högsårassa aika on vähän kuin pysähtynyt. Autotiet ovat hiekkaisia ja kapeita eikä autoja juuri liikukaan, vaan ihmiset siirtyvät paikasta toiseen kävellen tai pyörällä.

Punaisia mökkejä. Ihania niittyjä. Nenään leijuva kukkien tuoksu. Tuon tuoksun, kun voisi pullottaa ja haistella pimeinä syksyn iltoina.

Herkuttele jatkui tänään saaren kuuluisassa kahvilassa Farmors Cafessa. Saaristolaispyötä taisi olla elämäni kallein syömä ateria, mutta olen sen arvoinen. Ja taisi se ateria loppujen lopuksi olla hintansa arvoinen, sillä koko ateria salaateista, leikkeleistä, lämpimästä ruoasta aina leipään asti oli oikein herkullista.





Högsåra on osa Kemiönsaarta ja sinne pääsee Kasnäsin saarelta lossilla. Kylä on aiemmin toiminut luotsiasemana ja tätä perinnettä jatkaa kylässä sijaitseva Merenkulkulaitoksen väyläasema. Kylän vanhat tilat ovatkin pääasiassa vanhoja luotsitiloja 1700-luvulta. Tällä hetkellä saarella asuu noin 50 ihmistä ympärivuotisesti.

Högsara tarjoilee saaristolaisidylliä parhaimmillaan. Meri, punaiset tuvat, naruilla roikkuvat pyykit, laitumella käyskentelevät lampaat, kukkaniityt huumavinen tuoksuineen. Niistä on Högsåra tehty.

Ihanaista viikonlopun jatkoa.

-Kirsi
OLD