Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

Koululaisten äiti

sunnuntai 19. elokuuta 2018





Kesäkuun alussa koululaisten kesäloma tuntui pitkältä ja loputtomalta Viime viikolla oli kuitenkin aika palata takaisin koulun penkille. Samalla minusta tuli koulaisten äiti, kun duokin meni ensimmäiselle luokalle. Ykkönen jo viidennelle luokalle. 

Lapsista ajan kulumisen huomaa parhaiten. Vasta vähän aikaa sitten tuskailin yöheräämisten, vaipparumban ja pikkulapsi arjen kanssa. Väkijoukot olivat kauhistus, sillä joku taatusti onnistuisi hukkaamaan itsensä jonnekin, kun duo päättäisi ponkaista eri suuntaan. Silmät olisivat saaneet olla selassä, jaloissa ja käsissä, mutta aina sekään ei riittänyt.  

Kesän aikana tuli huomattua kuinka elämä on noista pikkuvauva ja -lapsi ajoista helpottanut aivan hurjasti. Asioiden tekeminen ja toteuttaminen on ihan erilaista kolmen koululaisen kanssa kuin alle kouluikäisten kanssa. Jokaisella alkaa olla  pääasiassa järki päässä, vaikka sitä normaalia sisarusten välistä kähinää esiintyykin tasaisin väliajoin. 

Uusia vaiheita tietysti tulee. Murrosikä kolkuttelee hyvää vauhtia ykkösen kohdalla nurkan takana, mikä varmasti tuo uusia kiemuroita elämään. Helpolla äitinä tai vanhempana ei koskaan pääse, se on aivan varmaa. 

Lasten kasvaminen on ihanaa, mutta samalla haikeaa. Välillä haluaisi pysäyttää ajan kulun ja nauttia juuri tästä hetkestä. Mutta sen sijaan vuosi vuodelta aika tuntuu vain menevän kiihtyvällä tahdilla eteenpäin. 

-Kirsi
 

Ex tempore Väskin seikkailusaari

lauantai 4. elokuuta 2018









Viimeisen lomaviikon maanantai käynnistyi hiukan nihkeästi. Väskin seikkailusaari oli meillä suunnitelmissa kesälomalle ja tälle nimenomaiselle viikolle, mutta ei juuri kyseiselle päivälle. Lähtö saarelle tapahtui siis hieman ex tempore meiningillä, melko nopeasta päähänpistosta. Joskus nopeat päähänpistot ovat kuitenkin niitä parhaimpia, sillä liika suunittelukaan ei aina tuo parasta lopputulosta. Lasten kanssa reissatessa on tullut huomattua, että pientä liikkumavaraa ja joustoa on hyvä olla, sillä asiat harvemmin menevät täysin omien ajatusten tai suunitelmien mukaan.

Väski mainostaa itseään koululaisten saarena ja alakouluikäisille paikka onkin varmasti sopivin. Tosin pienemmätkin pärjäävät, sillä duo on ollut saarella ensimmäisen kerran pari vuotta sitten viisi vuotiaina. Nyt tulevina ekaluokkalaisina he kuitenkin saivat paikasta huomattavasti enemmän irti. Tämä oli vähän kuin perinne, sillä ykkönen kävi Väskin seikkailusaarella juuri ennenkuin meni ensimmäiselle luokalle.

Tämä reissu sujui astetta paremmin, sillä neljä vuotta sitten, samanlaisena helteisenä kesäpäivänä, automme ei päästänyt parkkipaikalla pihahdustakaan. Siinä sitten olimme autoa rikki ja väsyneinä. Ykkösen sanoin, onneksi sentään kauppa oli vieressä, niin saimme kylmää juotavaa ja syötävää. Tosin nuo ovat niitä muistoja, jotka todellakin jäävät mieleen. Ja nyt kun aikaa on jo kulunut, niin ne ovat hieman huvittavia pieniä yksityiskohtia.









Aikaisemmilta käynneiltä muistan pitkät jonot etenkin suosituimmille pisteille, jousiammuntaan ja kalliokiipeilyyn. Nyt nämä loistivat poissaolollaan ja tyypit kävivät näissä kolme kertaa, kun mahdollisuus oli.  Ilmeisesti ihmiset olivat palailleet jo kesälomilta takaisin töihin, koska väkeä ei juurikaan ollut ja suurin osa muista oli ulkomaalaisia turisteja. Aikaisemmin olen ollut saarella elokuisena viikonloppuna ja silloinkin väkeä oli enemmän paikalla.

Koskaan aikaisemmin eivät myöskään eläimet ole olleet saarella vapaana, joten lapset pääsivät silittämään lampaita, vuohia ja kanoja, joita aikaisemmin ovat päässeet ihastelemaan vain aitauksen takaa. Johtuiko tämä sitten siitä, että väkeä oli sen verran vähän vai olemmeko vain aikaisemmin olleet väärään aikaan paikalla. Veikkaan kuitenkin ensimäistä, sillä mielestäni olemme olleet aikaisemminkin tuolla ihan samoihin aikoihin liikenteessä.

Väskin seikkailusaari on vielä ensi viikon kokonaan auki ja sulkeutuu sunnuntaina tältä kaudelta. Jos mahdollista käydä nyt, niin tämä kannattaa, sillä ilman ruuhkia saaresta saa kyllä niin paljon enemmän irti. Rasteilla voi käydä useammin ja eläimiäkin on mahdollisuus nähdä paremmin sekä päästä niitä rapsuttelemaan kunnolla.


-Kirsi

Lasten Tallinna

lauantai 28. heinäkuuta 2018




'






Tallinnasta löytyy runsaasti lapsille sopivaa tekemistä ja nähtävää. Tässä meidän viimeisimmän reissun vinkit ja hiukan myöhemmin ajattelin naputella myös jatko-osan niistä paikoista, joissa kävimme syksyllä pari vuotta sitten.

Lasten ykköskohde oli Tallinnan eläintarha. Täällä vierailimme jo pari vuotta sitten. Tuolloin matelijat ja trooppiset eläimet jäivät meiltä näkemättä, koska tämä osasto on maantaisin suljettu. Eli jos nämä eläimet kiinnostavat, kannattaa valita vierailupäiväksi jokin muu päivä kuin maanantai. Ykköstä asia jäi tuolloin aavistuksen kaihertamaan, joten nyt pääsimme tilanteen korjaamaan. Ja olihan ne krokotiilit ja anakondat hiukan toista luokkaa kuin Korkeasaaren matelijaosasto.

Muutenkin oma kokemukseni Tallinan eläintarhasta on, että eläimiä näkee siellä paljon paremmin. Korkeasaaren kissaeläimiä en ole tainnut koskaa kunnolla nähdä, vaan nämä ovat aina olleet jossain piilossa tai perimmäisessä nurkassa.

Tällä käynnillä ilahdutti erityisesti jääkarhujen uusi, hieno ja tilavampi asumus (jääkarhumaailma), joka oli vasta rakenteilla, kun viimeksi eläintarhassa kävimme. Osa eläimistä kyllä edelleen asuu melko pienissä, vanhoissa ja vaatimattomissa häkeissä, mutta osa näistä näytti jo onneksi jääneen pois käytöstä.

Eläintarha sijaitsee hiukan keskusta ulkopuolella. Tänne pääse kuitenkin kätevästi esimerkiksi bussilla (bussit 21,21B, 22, 41, 42,43 ja pysäkki Zoo). Jalkaan kannattaa varata hyvät kengät, sillä alue on laaja ja kävelyä tulee runsaasti.

Alueelta löytyy kahvila, joka myy myös ruoka-annoksia. Omia eväitäkin on mahdollisuus alueella nauttia. Perhelippu eläintarhaan maksaa 20 euroa.



Pärnu on Viron klassinen rantakohde, mutta myös Tallinassa on mahdollista nauttia rantalomailusta. Piritan rannan lisäksi Pohjois-Tallinassa sijaitseva Stroomin ranta on oikein sopiva lapsi perheille.
Stroomin ranta on hienohiekkainen, pitkä ja matala. Saa kahlata todella pitkälle, että alkaa syvenemään.

Suoraan Stroomin rannalle pääsee bussilinjalla 40 Vapaudenaukiolta (Vabaduse väljak) rannan edustalla olevalle pysäkille nimeltään ”Supelranna". Me menimme raitiovaunulla Koplin suuntaan ja jäimme Malevan pysäkillä pois. Tästä oli noin 500 m kävely rannalle.










Energian oivalluskeskus on vähän kuin Tallinnan Heureka. Se sijaitsee Tallinnan entisessä sähkölaitoksessa ja keskuksen tavoitteena on innostaa lapsia kiinnostumaan luonnontieteistä. Lapset pääsevät keskuksessa itse kokeilemaan ja tutkimaan fysiikan eri ilmiöitä. Toimi 7-10 vuotiailla erittäin hyvin ja kaikki kolme olivat intopiukeana eri laitteiden kimpussa.  Mutta upposi keskus myös äiti-ihmiseenkin, joka seisoi intopiukeana tuulitunnelissa hakemassa uutta kampausta päähänsä.

Keskuksen tilat ovat kolmessa kerroksessa. Alimmassa keskitytään ääniin ja optiikkaan, keskitasossa energiaan ja ylimmässä kerroksessa sähkön tuottamiseen. Salamaesitys kolmannessa kerroksessa oli varsin vaikuttava ja sopivasti satuimme sen aikaan olemaan paikalla. Esityksiä on neljä kertaa päivän aikana. Näiden ajankohdat kannattaa varmistaa etukäteen keskuksen sivuilta, jos tämä kiinnostaa. Itse en näin tehnyt, sattui siis vain käymään hyvä tuuri ja olimme juurikin tuohon aikaan liikenteessä.

Perhelippu maksaa 25 euroa ja sijainti on sataman läheisyydessä, joka taittuu vaikka kävellen. Kaupungin suunnasta esim. raitiovaunut 1 ja 2 vievät keskuksen läheisyyteen.

-Kirsi

Lapsiperheen Turku tärpit kesäiseen päivään

torstai 29. kesäkuuta 2017






Päivä tai pari Turussa ja mietinnässä, mitä tehdä. Tässä muutama kohtuullisen budjetin vaihtoehto, joista ainakin omat lapset ovat pitäneet. 

Kupittaan alue

Kupittaanpuiston alue on varsinainen lapsiperheen tekemisen aarreaitta ja alueelta löytyy aktiviteettia, vaikka koko päiväksi.

Kupittaalla ehdoton ykkönen on Seikkailupuisto, joka on ilmainen, mutta myös maksullista puuhaa löytyy lisäksi, kuten pomppulinnaa, teatteria ja erilaisia käsityöpajoja. Alueella on mahdollista syödä picnic eväitä ja grillauspistekin löytyy. Kesällä ja lämpimällä säällä etenkin suihkusieni on lasten suosikki, joten uimapuvut ja pyykeet kannattaa pakata kassiin mukaan.  

Kupittaan liikennepuistossa lapset pääsevät opettelemaan liikenne- ja ajotaitoja 2,5 euron hintaan/15 min. Ikäsuositus neljästä vuodesta ylöspäin. Ja täältä voi suunnata vaikka vieressä sijaitsevaan lintupuistoon.

Kuumana päivänä Kupittaan maauimala on oiva kohde viettää kesäistä päivää uiden, aurinkoa ottaen ja vaikka, picnic-eväitä syöden.Perheen pienemmille on matalampia altaita ja myös liukumäki löytyy. Perhelippu on 13 euroa (2 aikuista+3 lasta).

Jos mukana on skeittejä, potkulautaa tai pyörää löytyy puiston yhdelta laidalta skeittipuisto sekä bmx-rata, joka on yksi omien lasteni ehdoton suosikki. Lasten suihkiessa edes takaisin radalla voi itse uppoutua hetkeksi lukemaan, vaikka kirjaa.

Virvon varvon ....

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Tämän vuoden aikainen pääsiäinen on hieman päässyt yllättämään. Jos en olisi varta vasten kalenterista kytännyt virpomissunnuntaita, olisi koko palmusunnuntai voinut aivan helposti unohtua kokonaan. Jotenkin käsittämättömältä tuntuu sekin, että pääsiäinen on jo ensi viikonloppuna. Tosin neljän päivän vapaa tulee kyllä ihan tarpeeseen. Rairuohot tai paremminkin ohrat tuli istutettua mattimyöhäisenä eilen, mutta edelleen toiveissa on, että ne pääsiäiseksi ehtisivät kasvaa. Jotenkin muistelen, että  viime vuonna en olisi ollut asialla yhtään sen aikaisemmin ja siitä huolimatta ihan komeat ruohot saatiin aikaiseksi. Varasuunnitelmana on luonnollisesti se, että jos ei omat ruohot ehdi pääsiäiseksi kasvaa, niin ainakin päiväkodista ja luultavammin myös koululaiselta on tulossa näissä instansseissa kylvetyt ruohot kotia koristamaan.




Tämän päivän virpomiseen valmistauduttiin viikon aikana. Pajunoksat tuli noudettua koulun ojassa olevasta pajusta ja puun niukasta oksamäärästä päätellen, muutkin olivat tulleet samaan ajatukseen.  Oksien koristelukin ajoitettiin arkiviikolle, mikä ei ehkä ollut se kaikkein järkevin idea. Vaikka askartelijat olivat innokkaita puuhaan ryhtymään, ei kiinnostus pitkän päivän jälkeen jaksanut kantaa kuitenkaan kovin pitkälle. Jos ette ole nähneet Siskon pedin virvon varvon videota, niin käypääpä kurkaamassa. Jotenkin tuossa alla olevassa videossa tiivistyy meidänkin askartelun lopputulos ja hyvät naurut olen tätä videota katsoessa saanut. Vitsojen ulkonäköön en puuttunut, mutta toinen neiti jaksoi ehkä tehdä kaksi oksaa ja toisella yhdenkin tekeminen oli melkoisen ponnistuksen takana itkua vääntäen, kun hyöhenet ym. härpäkkeet eivät meinanneet pysyä kiinni. 





Jos ei mennyt valmistautuminen virpomiseen ihan niin kuin strömsössä, niin tämäkin aamu meinasi virpojilla lähteä hieman huonosti käyntiin. Jännitystä, itkua ja hampaiden kiristelyä, mutta onneksi päivä kuitenkin iloksi muuttui ja matkaankin päästiin. Tuloksena komea karkkisaalis ja ehkä aavistuksen parempi mieli. Ja naapurit tuli virvottua tuoreeksi sekä terveeksi tulevaksi vuodeksi.

OLD