Koululaisten äiti

sunnuntai 19. elokuuta 2018





Kesäkuun alussa koululaisten kesäloma tuntui pitkältä ja loputtomalta Viime viikolla oli kuitenkin aika palata takaisin koulun penkille. Samalla minusta tuli koulaisten äiti, kun duokin meni ensimmäiselle luokalle. Ykkönen jo viidennelle luokalle. 

Lapsista ajan kulumisen huomaa parhaiten. Vasta vähän aikaa sitten tuskailin yöheräämisten, vaipparumban ja pikkulapsi arjen kanssa. Väkijoukot olivat kauhistus, sillä joku taatusti onnistuisi hukkaamaan itsensä jonnekin, kun duo päättäisi ponkaista eri suuntaan. Silmät olisivat saaneet olla selassä, jaloissa ja käsissä, mutta aina sekään ei riittänyt.  

Kesän aikana tuli huomattua kuinka elämä on noista pikkuvauva ja -lapsi ajoista helpottanut aivan hurjasti. Asioiden tekeminen ja toteuttaminen on ihan erilaista kolmen koululaisen kanssa kuin alle kouluikäisten kanssa. Jokaisella alkaa olla  pääasiassa järki päässä, vaikka sitä normaalia sisarusten välistä kähinää esiintyykin tasaisin väliajoin. 

Uusia vaiheita tietysti tulee. Murrosikä kolkuttelee hyvää vauhtia ykkösen kohdalla nurkan takana, mikä varmasti tuo uusia kiemuroita elämään. Helpolla äitinä tai vanhempana ei koskaan pääse, se on aivan varmaa. 

Lasten kasvaminen on ihanaa, mutta samalla haikeaa. Välillä haluaisi pysäyttää ajan kulun ja nauttia juuri tästä hetkestä. Mutta sen sijaan vuosi vuodelta aika tuntuu vain menevän kiihtyvällä tahdilla eteenpäin. 

-Kirsi
 

Lähetä kommentti