Takana taas yksi kiireinen työviikko. Kotona pienimuotoinen remontti käynnissä, jonka takia koko huusholli on pienen kaaoksen keskellä ja suoraan sanottuna muistuttaa hetkittäin enemmän kaatopaikkaa kuin kotia. Onneksi yläkerrassa on työn tulosta jo näkyvissä, mikä antaa toivoa siitä, että tämä on joskus ohi, vaikka nyt keskeneräisyys välillä ahdistaa ja pahasti.
Siispä, kun isoin eilen alkoi kärttää luistelemaan, oli oma olotila kaikkea muuta kuin vastaanottavainen ajatukselle. Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin lähtemään vielä illalla ulos. Isoin luistelemaan ja minä tyttöjen kanssa luistinradan lähelle pulkkamäkeen sekä leikkipuistoon. Puolitoista tuntinen happihyppely kuun paisteessa pikkuisessa pakkassäässä kannatti. Väsymys oli tipotiessään ja olo virkistinyt. Tuntui, kun kaikki viikon paineet olisivat huuhtoutuneet päältä pois.
Jos olisin jäänyt sohvalle, olisi viikonloppu taatusti lähtenyt huonommissa merkeissä käyntiin. Välillä siis lähteminen kannattaa, vaikka se tuntuisi tervan juonnilta. Onhan tämä ennenkin koettu. Ei huvittaisi lähteä salille, mutta käynnin jälkeen olo on kuin uudesti syntynyt. Tai aikoinaan koiran kanssa lenkille lähtiessä pikku lenkki venähtikin pitkäksi, kun raikas ilma ja endorfiinit saivat vallan kropassa sekä mielessä. Pitäisi vain muistaa, että vaikka lähteminen on vaikeaa, niin useimmiten se kuitenkin kannattaa.
Miksiköhän ihminen unohtaa niin helposti, että lähtemistään ei varmasti koskaan kadu, mutta hyvää mieltä sillä saa jotakuinkin aina? Sohva houkuttaa aivan liian helposti. Teillä oli ihana tapa aloittaa viikonloppu. Toivottavasti jatkuu loppuun asti yhtä mukavissa merkeissä!
VastaaPoistaSohva on kyllä välillä niin houkutteleva, vaikka se sohvalla makoilu ei kyllä välttämättä yhtään piristä. Viikonlopun aloitus oli kyllä mitä mainioin ja ihana talvinen viikonloppu olikin.
Poista