Toiveita ja tavoitteita Sweet sixteen vuodelle

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Uutta vuotta ollaan nyt elelty muutama päivä. Vuotta otimme vastaan rauhallisesti kotona. Hyvää purtavaa ja rakettien ampumista perheen kesken. Lasten kanssa olimme nukkumassa jo ennen puolta yötä, eikä uni katkennut edes keskiyön rakettien ammuntaan. Tosin suurin osa naapureista taisi ampua ne raketit jo alkuillasta, kun tuossa viereisellä leikkikentällä oli jo perinteeksi muodostunut rakettien ammunta lapsiperheille kello kuusi. 

Alkaneelle vuodelle en ole tehnyt varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta ainahan sitä tulevalle vuodelle pieniä toiveita ja haaveita on. Ennenkaikkea toivon tulevalle vuodelle terveyttä kaikille perheenjäsenille. Terveyttä harvemmin tulee arkielämän keskellä hirveästi ajateltua, mutta jo pienen flunssan yhteydessä sitä muistaa taas hetken arvostaa. Tosin viime vuosi muutti tällä saralla paljon, kun tyttärellä todettiin krooninen sairaus. Nyt oikeasti niitä terveitä päiviä tosiaankin osaa arvostaa entistä enemmän.



Tänä vuonna haluaisin panostaa enemmän myös omaan hyvinvointiin.  Liikkua enemmän, stressata ja huolehtia vähemmän. Liikkumisen kanssa pääsin melko hyvään vauhtiin jo viime vuoden loppupuolella, kun sain pääni siihen moodiin, että liikunnan ei tarvitse kestää vähintään tuntia ja ettei liikuntaa varten tarvitse lähteä välttämättä lenkille tai salille. Tavoitteena on liikkua joka päivä ainakin vähän, enempi parempi mutta vähempikin on parempi kuin ei yhtään mitään. Olen muuten tällä hetkellä melko ihastunut Yoogaia nettipalveluun. Todella loistava vaihtoehto ihmiselle, jolla on rajalliset mahdollisuudet päästä salille tai jumppaan. Turha stressaaminen ja huolehtiminen tulevat varmasti olemaan hankalammin toteutettavissa, mutta lupaan ainakin yrittää vähentää myös näitä ( ja minähän en tehnyt lupauksia ). Tämän arkisirkuksen keskellä näissä on kyllä aika paljon haastetta.

Tarkoitus olisi myös jatkaa turhien tavaroiden karsimista. Syksyllä kirjoitinkin tavarat kiertoon jutun, kun turhat rojut nurkissa alkoivat ahdistaa. Vaikka tavaraa lähti syksyllä kiertoon, niin edelleen sitä rojua nurkissa lojuu ihan liian kanssa. Kierrätys jatkokoon siis tänäkin vuonna. Uusia hankintoja tehdessä haluaisin soveltaa periaatetta vähemmän on enemmän eli vähemmän, mutta laadukkaampaa. Miettien kaksi kertaa, että tarvitsenko jotain välttämättä vai onko vain ohikiitävä mielihalu. Itseni tuntien ei tule olemaan helppoa, mutta tähän ainakin pyrin.


Toivon, että pääsisin matkustamaan ja näkemään tänäkin vuonna uusia paikkoja. Mitään reissuja ei ole vielä suunnitteilla tai suunniteltu. Ei tosin ollut viime vuonnakaan tähän aikaan ja useampi matka kuitenkin vuoden aikana totetui. Toivottavasti  tänäkin vuonna edes yksi.

Lisäksi toivon, että osaisin keskittyä ja nauttia hetkestä. Yrittäisin olla kärsivällisempi ja pitkäpinnaisempi lasten kanssa, sillä nyt tulee hermostuttua liian helposti sekä nopeasti.

Kuvissa esiintyvän ihanan kalenterin muuten voitin Kukkala-blogin arvonnasta. Kerrankin siis arpaonni suosi ja voitin jotain muuta kuin heijastimia. Tämän lisäksi lähes parin viikon sisälle voitin Dansukkerin tuotepaketin, joten siinä vaiheessa oli sellainen olo, että pitäisikö laittaa lotto vetämään. 

Oletko sinä tehnyt uudenvuoden lupauksia tai mitä toiveita sinulle on vuodelle 2016 ?

4 people left comments on: "Toiveita ja tavoitteita Sweet sixteen vuodelle"

  1. Nyt lotto vetämään kuules, kun on noin hyvin ollut onnea matkassa. :) Tavaroiden karsiminen kuulostaa hyvältä ja juuri se, että on läsnä hetkessä, nehän tässä elämässä ovat parhaita, aivan tavalliset hetket.

    Mukavaa loppiaista Kirsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotto jäi tekemättä, mutta iloiseksi pienet voitot kyllä tekivät. Arkihetkiin sisältyy paljon hyvää.

      Poista
  2. Hyvin samanlaisia tavoitteita voisin asettaa itsellenikin.

    Mullakin kävi aika huippu arpaonni ennen joulua, mutta ei ole lottovoittoa kuulunut jatkoksi :)

    Ihanaa uutta vuotta Kirsi, ja kirpakkas pakkaspäivän jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siis hyvä, että minulla jäi lotto tekemättä. En usko, että olisi minullakaan tärpännyt :) Ihanaa uutta vuotta sinullekin.

      Poista