Päivä jona tunsin oloni vanhaksi

tiistai 19. toukokuuta 2015

Otsikko on ehkä hieman raflaava, sillä en varsinaisesti tunne itseäni vanhaksi, vaikka muutaman kuukauden päästä ikä on pyöreät neljäkymmentä. Siitäkin huolimatta, että pientä ikäkriisiä on viime vuosina ollut havaittavissa. Lukuna neljäkymmentä näyttää paljolta, mutta henkisesti sitä ei kuitenkaan tunne itseään yhtään sen vanhemmaksi kuin kymmenen vuotta sitten.

Kyllähän sitä parikymppisenä mietti, että neljäkymmentä vuotiaana on jo ikäloppu. Nyt kun se ikä on käsillä, ei olo tunnu kuitenkaan vanhalta. Ryppyjä on tullut lisää, kroppa ei ole enää niin kiinteä kuin ennen ja jos unohtaa pitää itsestään huolta, alkaa niska- ja yläselkäjumit muistutella, että ei tässä enää ihan parikymppisiä olla. Olen ollut onnekas, sillä pahempia kremppoja ei juurikaan ole ollut. Jatkossa oman kunnon eteen on kuitenkin välttämätöntä tehdä töitä, että tilanne myös pysyy tällaisena. Toivon siis terveyttä ja hyviä vointeja tulevaisuudeltakin.

Lapsena tykkäsin kuunnella isäni ja äitini kertomuksia heidän omasta lapsuudestaan. Vaikka heidän ja minun ikäero on pienempi kuin mitä ikäero omien lapsieni kanssa, tuntui että heidän lapsuus oli ihan eri planeetalta kuin omani. Tosin luultavasti lapseni ajattelisivat ihan samalla tavalla, jos alkasin kertomaan tarinoita omasta lapsuudestani. Vielä  kukaan heistä ei ole kysellyt asiasta, mutta tässä vähän aikaa sitten toinen tytöistä löysi vanhan filmirullan. Ensimmäinen kommentti oli, että katso aikuisten terotin.



Tuolla hetkellä olo tuntui kyllä hieman fossiiliselta. Mitähän lapset tuumaisivat, että äiti on katsonut pikkukakkosta mustavalkeana, ensimmäinen kännykkä oli vasta parikymmpisenä ei seitsemän vuotiaana ja sekin oli tiileskiven kokoinen. Näitähän riittää. Hiemanhan nuo tallennusvälineet ovat vuosien saatossa muuttuneet, kaikki ohuempaan suuntaan.

Vanhoja puhelimia ei enää tallella, mutta lasten FisherPrice puhelin kuvastaa kyllä aika hyvin ensimmäisen matkapuhelimeni kokoa. 

  

Näillä kuvilla osallistun tämän viikon PieniLintu-blogin MakroTex-haasteeseen, jonka aihe oli ohut. Ohutta on nykyinen tekniikka, verrattuna nuoruuteni ja varhaisaikuusuden vastaaviin tuotteisiin.




Pieni Lintu - MakroTex challenge

34 people left comments on: "Päivä jona tunsin oloni vanhaksi "

  1. Samaa äimistellään täällä ja varmasti meidän omat lapset lapsiensa kanssa perässä. :) Nostalgisia esineitä kerrassaan ja kivaa katsoa.

    Olin varmaan lähempänä tosiaan 30-vuotta kun ensimmäisen kännykän hankin, jotain niillä main ja vasta viime kesänä hankin älypuhelimen. Tiedän että koukutun asioista ja älypuhelin on varsinainen aikavaras. Ennen oli bussimatkoilla kirja, nyt selaan luuria.

    Kivaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykkä on tosiaan koukuttava kapistus. Ei minullakaan älyluuri hirveän kauan ole ollut, vähän jälkijunassa siis näissä välillä kuljen.

      Poista
  2. :D Minun tyttäreni luuli että kun minä olin pieni kaikki oli mustavalkoista!

    VastaaPoista
  3. Hahhah, kaikki muuttuu vuosien mittaan ohuemmaksi paitsi oma vyötärö!

    Hyvä näkökulma sinulla tähän haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vyötäröjuttu on niin totta. Se ei todellakaan kapene, päinvastoin.

      Poista
  4. Susun mielipiteeseen sanon: täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista
  5. Komppaan edellisiä. Kiva kirjoitus ja hyvät kuvat, jotka samalla sopivat erinomaisesti tähän valokuvahaasteeseen.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  6. Hauskoja vertailuja. Ensimmäisestä kuvasta tulee mieleen kun taannoin unohdin muistikortin kotiin ja yritin pyhäpäivänä löytää reissussa uuden. Minulle tarjottiin viisi kertaa peräkkäin filmirullaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä. Eli filmirullat eivät siis ole ihan vielä täysin historiaa.

      Poista
  7. Oivaltava tapa lähestyä ohut-teemaa! Minulla on samoja fiiliksiä, samaa ikää kun lähestyn syyskuussa... Vaan tiesithän että ""40 is the new 30"? ;D

    VastaaPoista
  8. Siis tää oli mahtava -- kiitos! :D

    VastaaPoista
  9. Hienoja vertauksia - hyvä idea! :)

    VastaaPoista
  10. Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä... (Mistähän tuokin sanonta on tullut?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jännä sanonta. Mietityttää kuten monen muut.

      Poista
  11. Hyvin oivallettu tapa lähestyä tätä teemaa, erilainen mutta hyvä :)

    VastaaPoista
  12. Kiva vastaus ohut-haasteeseen :D

    VastaaPoista
  13. Näin se tekniikka kehittyy ja materia on entistä ohuempaa, vaikka toiminnot ja mahdollisuudet kasvavat. Johtojakaan ei enää tarvita vaan "ilmojen halki" käy lentävän tiedon tie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Omassa työssäkin tuo tekniikan kehittyminen näkyy, ennen pyöritettiin paperia, nyt suurin osa materiasta on sähköisessä muodossa.

      Poista
  14. Mukavasti toteutettu idea, aika ohutta on tuo nykyosaaminen verrattuna entivanhasiin ja esimerkiksi dvd-filmin kokoisiin musiikkikaseteihin, semmosiakin nimittäin oli ja vielä 1970-luvulla. Ja tunsin itseni erittäin vanhaksi juuri tänään kun pakkokatsoin kampaajan peilistä valahtanutta naamaani:)

    VastaaPoista
  15. Tekniikka kehittyykin ihan kamalalla vauhdilla, ettei perässä pysy enää ollenkaan.
    Mutta hienosti toteutit "ohut" makrohaasteen!

    VastaaPoista
  16. Hieno vastaus haasteeseen ja ihanan erillainen lähestyminen aiheeseen. Hyvät kuvat!
    Oma poikani oli noin 4 vuotiaana kovin innostunut dinosauruksista... katsoimme yhdessä dokumenttia dinosauruksista. Kun hän yht'äkkiä kysyi:"Äiti, oliko silloin dinosauruksia kun sinä olit pieni?" Että silleen... ;)

    VastaaPoista
  17. Oi vau, hieno haastevastaus! Tosiaan nykyisin tieto menee paljon pienempään tilaan kuin pari vuosikymmentä sitten. Mielenkiintoista on pohtia, missä muodossa kuvat ja videot ovat tästä eteenpäin parinkymmenen vuoden päästä - onko silloin paperinohuita tallennusmuotoja vai ovatko kaikki netissä tai muussa näkymättömässä paikassa? Mainio elokuva viimeisessä kuvassa! :)

    VastaaPoista