Kasvitieteellisen puutarhan tunnelmia ja elämän yllätyksellisyyttä

Pääsiäinen oli ja meni. Samoin ensimmäinen arkiviikko. Pääsiäinen vietettiin rauhassa kotioloissa. Ulkoillen, syöden, leväten. Lasten kanssa kävimme katsomassa sunnuntaina kasvitieteellisen puutarhan pääsiäistä. Aivan kuten viimekin vuonna, joten kohtahan tästä alkaa tulla oikea perinne.  Noitia katossa. Lapsille piilotettu puutarhaan etsittäväksi pehmopupuja sekä kartonkituokkia. Ja elävät puput tietysti lasten suursuosikkeja, mutta myös isot kalat kiinnostivat.

Jotta elo ei olisi liian helppoa, tarjosi elämä viikolla ikävämpiä yllätyksiä. Miehellä todettiin viikolla kasvain aivoissa. Onneksi aivolisäkkessä, jonka kasvaimet yleensä ovat hyvänlaatuisia. Pienempiä ei edes leikata, vaan hoidetaan pelkästään lääkkeillä. Tämä yksilö kuitenkin on sen verran isoa kokoa, että leikkaus edessä piakkoin. Siinä yksi syy miksi täällä blogissakin on ollut melko hiljaista. Tämä, kun on muutenkin ollut tällainen melko kevyiden aiheiden opus, niin nyt ei ole ensimmäisenä ollut mielessä sisustustyynyjen värit tai muut sellaiset asiat. Jotenkin se elämän rajallisuus on ollut enemmänkin viime aikoina mielessä ja se, että oikeasti pitäisi osata nauttia juuri siitä hetkestä, mikä kulloinkin on käsillä. Menneisyyteen, kun ei voi palata ja tulevaisuudestaan ei koskaan tiedä. Onneksi näin olen nykyisin pyrkinytkin pääasiallisesti toimimaan. Nuorempana, kun tuli ihan liiaksi elettyä sitkun ajatuksen saattelemana. Ehkä se on se ikä, joka opettaa arvostamaan juurikin kuluvaa hetkeä.

Koska arjen pyöritys nyt kaatuu astettakin enemmän minun kontolleni, tulee blogi lähitulevaisuudessakin päivittymään melko verkkaiseen tahtiin.