Vuosi 2015

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Vuoteen 2015 mahtui hyviä asioita, mutta myös paljon surua sekä huolta. Vuodesta selkeästi loppuvuosi toi niitä parempia hetkiä elämään, muuten tämä vuoden saldo olisi saattanut jäädä pahasti pakkasen puolelle.


 Tammikuu 

Tammikuu muutti minun elämäni, mutta ennen kaikkea toisen tyttäreni elämän koko hänen loppuiäkseen. Edellisen vuoden loppupuolella saimme hänelle lähetteen tähystykseen keliakia epäilyn takia. Tähystyksessä keliakiaa ei ollut, sen sijaan oli colitis ulcerosa eli haavainen paksusuolen tulehdus. Kevät ja oikeastaan koko vuosi on mennyt taudin kanssa tasapanoillessa ja uuteen tilanteeseen sopeutuessa. Sopivan lääkityksen sekä annosmäärien löytyminen on ollut haastavaa. Onneksi tällä hetkellä tilanne näyttää paremmalta kuin pitkiin aikoihin, mutta colitis ulcerosan kanssa ei valitettavasti ikinä tiedä milloin se taas pahenee.

Tammikuun viimeisenä päivänä aloitin blogin pitämisen eli kohta tämä blogi vuottaa 1-vuotis synttereitään. Aikaisempia yrityksiä oli takana kaksi, toinen kerta tyttöjen vauva-aikana, jolloin aika ei vain riittänyt blogin pitämiseen. Tämän vuoden aikana olen huomannut, että kyllä ne lapset ovat sen verran kasvaneet, että aikaa blogin kirjoittamiselle on ollut hiukan nipistettävissä. Ei nyt päätähuimaavaan tahtiin, mutta useimpina kuukausina kuitenkin parin postauksen viikkotahtiin.


Helmikuu 

Helmikuun alussa tytöt täyttivät neljä vuotta. Talvilomaa vietettiin pitälti vatsatautia potiessa, kun noin vuorokauden kestävä vatsapöpö kaatoi perheen jäsenet vuorotellen sängyn pohjalle. Tästä samaisesta vatsataudista alkoi myös aikamoinen kierre meidän pikkupotilaan kanssa, jonka lääkitys oli vielä aluillaan ja niistäkin monet todettiin matkan varrella epäsoviksi. Hiihtoloma viikosta alkoi siis varsin rankka kevät kausi, johon kuului paljon huolta ja murhetta. Lisäksi tähän töissä kiirettä sekä stressiä, joten näin jälkikäteen en yhtään ihmettele, että juuri kesäloman kynnyksellä sairaistuin elämäni flunssaan, kun koko kevään paineet hellittivät.

Onneksi talvilomalle ei ollut mitään ihmeempiä suunitelmia. Ainut suunnitelma oli käydä katsomassa Salon Veturitallissa ollut Nick Brandtin valokuvanäyttely This Earth, A Shadow Falls ja tämä toteutui.



Maaliskuu

Maaliskuussa koti puketui pääsiäiseen. Olen nyt vuosi vuodelta innostunut enemmän tekemään pääsiäiseen liittyviä koristeluja. Tämä muutos tuli lasten myötä, muuten varmaan ohittaisin koko juhlan vain nauttien parista ylimääräisestä vapaapäivästä.

Tämän vuoden maaliskuu oli myös melkoisen keväinen. Niin keväinen, että patikointi ja makkaranpaisto laavulla onnistui luontopolulla.

Noin yleisesit ottaen maaliskuu meni tavallista arkea eläen.



Huhtikuu 

Huhtikuun alussa vietimme päääsiäistä. Pari ylimääräistä vapaapäivää tuli kyllä siinä vaiheessa tarpeeseen. Hieman kauhulla jo odotan tulevaa kevättä, että mitenkä väsynyt sitä pääsiäiseen mennessä on, sillä töissä tulee takuuvarmasti pitämään kiirettä tulevanakin keväänä.  Pääsiäisen pyhinä kävimme tyttöjen kanssa ihmettelemässä Turun kasvitieteellisen puutarhan pääsiäistä. Siellä noidat lentelivät puutarhan katossa ja pieniä pupuja oli tullut kylään myös. Puutarhaan oli piilotettu lapsille etsittäväksi myös tupsupupuja sekä aarrearkkuja. 

Huhtikuun lopussa tytöillä oli tanssikoulun näytösesitys. Se oli hauskaa katsottavaa alusta loppuun. Hieman harmittaa, että tanssi on tyttöjen osalta nyt jäämässä. Toinen tytöistä ei ole innostunut ja toinen ei itsekseen uskalla tunneille mennä, niin harrastus ilmeisesti jää nyt ainakin tauolle. 
Kuun loppupuolella alkoi valmistautuminen vappuun. Itse tehty vappusima tuli tänäkin vuonna valmistettua. Munkeissa sen sijaan luotettiin mummon paistopalveluun. Kuuma öljykattila ja lapset yhdistelmä ei edellenkään herätä halua alkaa munkinpaisto hommiin, vaikka perinteisiä popcorneja kattilassa öljyllä olen jo uskaltautunut tekemään. 




Toukokuu

Toukokuussa mies täytti pyöreitä vuosia. Aloin pikkuhiljaa kaipailemaan myös kesää, joka tänä vuonna antoi odotuttaa itseään melko pitkään. 

Esikoinen päätti ensimmäisen kouluvuotensa ja äiti pääsi kyyneliä nieleksimään kevätkirkkoon sekä kevätjuhlaan. 



Kesäkuu

Kesäkuu toi suuren surun, kun kissamme Jessi siirtyi vehreämmille metsästysmaille täysin yllättäen. Nuori kissa sai sydänkohtauksen, jonka vuoksi hänet täytyi lopettaa. Tämä tuli niin yllättäen kaikille ja etenkin esikoiselle oli todella kova pala, mutta myös tytöillekin. Edelleen Jessi vilahelee lasten puheissa ja yllättäen usein puhutaan meidän kissasta eri asiayhteyksissä. Ikävän pahin kärki on tietysti jo hellittänyt, mutta edelleen hieman haikea olo on itselläkin.

Mahtui kesäkuuhun myös mukaviakin asioita. Kävimme koko perheen kanssa päivä Tukholmassa risteilyllä ja Tukholman päässä Junibackenissa. 

Juhannusta vietimme hieman isomamlla poppoolla Pohjois-Savossa, jossa tänä vuonna ainakin juhannuksen aikaan kelit suosivat. Asiahan taisi olla niin, että mitä pohjoisempana oli, niin sitä suotuisammat juhannuskelit oli. Lapsilla oli seuraa serkuista, joten itsekin pääsi vähemmällä viihdyttämisellä. 


 

Heinäkuu

Heinäkuussa alkoi kesäloma. Vaikka flunssa pahasti vaivasi allekirjoittanutta, teimme myös paljon kivoja asioita loman aikana. Puolikuntoisena tietysti ei niin täydellisen kivaa ollut, mutta näin jälkikäteen ovat kuitenkin rakkaita muistoja. 

Tytöt ovat suuria muumifaneja, joten heidän kanssan oli tietenkin käytävä Muumimaailmassa. Myös isoin oli edelleen mukana ja vielä hänkin viihtyi, tosin muumien halailut jäivät pikkusiskoille. 

Käytiin nauttimassa ihanan Mathildedalin ruukkikylän tunnelmasta. Herkuteltiin mansikoilla. Makoiltiin riippumatossa. 




Elokuu

Elokuussa loma vielä hetken jatkui ja pääsimme hieman nauttimaan niistä lämpimämmistä keleistä. Parhaimmat säät tulivat  kuitenkin vasta töiden sekä koulun alettua, joista illalla ja viikonloppuna nautimme. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Elokuussa kävimme tyttöjen kanssa Luostarinmäen käsityöläismuseosssa. Yllätykseseni paikka oli kovasti tyttöjen mieleen ja he viihtyivät todella hyvin. Pitäisi mennä ehdottamasti uudestaan ja joulua ennen tästä haaveilin, mutta asia jäi vain sille tasolle.

Esikoisen kanssa pääsimme ihmettelemään Turkua lintuperspektiivistä helikopterin kyydissä. Tämä oli kyllä ainutlaatuinen ja hieno kokemus. Hänen kanssaan kävimme kuun alussa myös Väskin seikkailusaarella. 




Syyskuu 

Syksy sai minut tartuttamaan puikkoihin. Yleensä syksyn tullen minut valtaa neulontainnostus, mutta  vuosiin en ole saanut hirveästi mitään aikaiseksi. Tässäkin tapauksessa täytyy todeta, että tytöt ovat sen verran isoja, että äidin omille jutuille jää jo vähän aikaa. Tänä syksynä olen neulonut todella paljon. Tytöille ja itselleni tuubikaulahuivit sekä pukinkonttiin vanhemmilleni myös kaulahuivit molemmille. Nyt työn alla on pitkästä aikaa pipo. Saa nähdä, mitä siitä tulee. 

Syyskuun loppupuolella vietin pitkän viikonlopun Budapestissä. Ihana kaupunki. Harmi vain, että sää oli hieman epävakainen, mutta onneksi kuitenkin niiltä suuremmilta sateilta vältyttiin. Tuli käveltyä hirveästi ja näettyä sekä koettua paljon. 

 


Lokakuu 

Omalla ranking listallani lokakuu oli ehkä tämän vuoden paras kuukausi. Itseäni tämä hiukan ihmetyttää, sillä syksy ei ole ollut sitä ominta lempi vuodenaikaani. Tänä vuonna lokakuu oli säiden puolesta kuitenkin uskomattoman upea kuukausi ja siihen sisältyi muutenkin paljon hyviä asioita. 

Lokakuussa teimme syyslomaviikolla esikoisen kanssa äiti-poika matkan Tanskan Legolandiaan. Hieno reissu kaikenkaikkiaan ja mitä parhainta matkaseuraa. Syyslomalla ehdimme myös käydä Kuusiston linnan raunioita ihmettelemässä sekä päiväretkellä Helsingissä, jossa kävimme Korkeasaaressa ja Linnanmäellä.

Kuun lopussa vietimme Halloweeniä, joka lasten myötä sekin on tullu osaksi elämäämme.




Marraskuu 

Marraskuussa alkoi pikkuhiljaa joulun fiilistely. Pimeyttä helpottamaan tuli kaivettua valot ja kynttilät esille aika aikaisessa vaiheessa. 




Joulukuu 

Joulukuun alussa esikoinen täytti kahdeksan vuotta. Synttärit ja niiden juhlinta toivat pienen tauon joulun valmisteluihin ja joulufiiliksestä kiinni saamiseen menikin pieni hetki. 
Koti pukeutui pikkuhiljaa jouluiseen asuun ja aattoa edeltävänä viikonloppuna haimme kuusen sekä toimme sen sisälle. 

Jouluaattoa vietimme mummon ja papan luona. Muuten joulu meni rennoissa tunnelmissa hyvin syöden, ulkoillen ja löhöillen. 

Nyt olisi sitten aika ottaa uusi vuosi vastaan. 




Näillä kuvilla osallistun myös pitkästä aikaa Pieni Lintu-blogin makrotex haasteeseen, jonka tämän viikon aihe oli muistoja vuodelta 2015.  Muiden osallistujien vuosi muistelot löydät täältä



Pieni Lintu - MakroTex challenge 

Erittäin hyvää uutta vuotta teille lukijani.  


 

18 people left comments on: "Vuosi 2015"

  1. Niin kivoja kuvia ja muistoja! Kiitos tästä vuodesta!

    VastaaPoista
  2. Vuosi on yllättävän pitkä aika kun sitä lähtee jälkikäteen purkamaan auki. Edellisen alkuvuoden tapahtumia joutuu välillä oikein miettimään tarkemmin. Kivoja muistoja ja hyvä, että loppua kohti vuosi alkoi muuttua paremmaksi. Toivottavasti sama suunta jatkuu edelleen nyt tämän alkaneen vuoden aikana ♥ Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistia tosiaan joutui pinnistämään välillä ja jotain varmaan unohtuikin. Hyvää alkanutta vuotta Anu.

      Poista
  3. Kiitos kivasta vuosikertomuksesta.
    Siunausta vuoteen 2016!

    VastaaPoista
  4. Nami nami ja hyvää alkanutta vuotta :)

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  5. Onnea ja iloa uuteen vuoteen! Suloisia muistoja.

    VastaaPoista
  6. Hieno kuvasarja ja paljon muistoja, jotka ovat osittain samanlaisia kuin minullakin. Mukavaa että olet täällä blogimaailmassa. Toivottavasti tästä vuodesta tulee hyvä. Onnea ja terveyttä!

    VastaaPoista
  7. Oi miten tunnalmaa täynnä olevia kuvia!

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa hyvältä, mutta myös raskaalta vuodelta. Onneksi vuoteen mahtuu murheiden ja kiireen lisäksi myös paljon kauniita asioita! Oikein hyvää tätä vuotta teidän perheelle! :)

    (Mulla on muuten käynyt aivan samoin pääsiäisen kanssa - ennen ei ollut mitään koristeluja paitsi korkeintaan kimppu tulppaaneja kevään kunniaksi, mutta nyt lasten myötä innostus pääsiäiskoristelua kohtaan on kasvanut huimasti.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosi ei tosiaan ollut ehkä helpoimmasta päästä etenkään alkuvuoden osalta, mutta siitäkin tuli selvittyä. Tosiaan toivon, että tämä vuosi olisi lempeämpi.
      Hyvää uutta vuotta teillekin.

      Poista
  9. Onneksi loppuvuosi hieman nosti kokonaisvuoden saldoa, toivon mukaan alkanut vuosi sujuu lempeämmissä merkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sentään koko viime vuosi ei ollut pelkkää tarpomista. Kaikkea hyvää tälle vuodelle myös sinulle.

      Poista