Nordiska Museet

maanantai 25. heinäkuuta 2016






Nordiska museet esittelee Ruotsin kansanhistoriaa 1500-luvulta aina nykypäivään asti. Museo sijaitsee Djurgårdenin saarella aivan Vaasa museon vieressä sekä Junibackenin läheisyydessä. Eikä Skansenillekaan ole kovin pitkä matka täältä.

Museo sijaitsee upeassa vanhassa rakennuksessa ja jo itse rakennus on melkein nähtävyys. Itse rakennusta taisin itse ihastellakin ehkä eniten. Miinusta todella huonosta sisäilmasta, sillä välillä oikeasti tuntui, että happi meinaa loppua.



 
Näyttelytilat sijaitsivat useammassa kerroksessa, joten nähtävää oli paljon ja osa porukasta kyllästyi puolimatkassa. Toisen tyttären kanssa kiersimme koko näyttelyalueen lopulta kaksistaan. Ei ehkä välttämättä lapsiperheen ykköskohde, jos lapset eivät ole kiinnostuneet vanhoista esineistä, vaikka lapsetkin museossa oli huomioitu. Tämä on tietysti aina henkilökohtaista, se mikä ei toisella toimi onkin toiselle suoranainen hitti. Ja meidän sakissa tämä saattaa olla ihan päivästä riippuvaista ja jonain toisena päivänä tämä  kohde olisikin saattanut olla varsin kiva paikka.





Tuli huomattua myös, että kun museokäynnnin loppuosuuden mukana kulki vain yksi lapsi, oli kaikki huomattavasti helpompaa. Ei keskinäistä nahistelua ja toisen ärsyttämistä. Sen sijaan lapsi tutki kiinnostuneena ympäristöään sekä nautti aikuisen kahdenkeskisestä seurasta täysin siemauksin. Näihin kahdenkeskisiin hetkiin on vain valitettavan harvoin mahdollisuutta.

Sisäänpääsy museoon on aikuiselta 100 SEK. Alle 18 vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi, joten mistään kalliista paikasta ei ole kyse.

2 people left comments on: "Nordiska Museet "

  1. Hienon näköinen paikka, yleensä kaupunkilomilla tulee käytyä kansallismuseoissa ja pääsee samalla maan historiaan syventymään. :) Aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakennus oli todella hieno ja museossa paljon nähtävää. Hyvää alkavaa viikkoa.

      Poista