Hyvästit vuoden ensimmäiselle kuukaudelle

tiistai 2. helmikuuta 2016

Tammikuu vaihtui helmikuuksi ja on aika jättää hyvästit vuoden ensimmäiselle kuukaudelle. Kiirettä on pitänyt. Ehkä vähän liiankin kanssa ja sama tahti jatkuu. Blogissa siis verkkainen päivitystahti tulee jatkumaan.

Tammikuussa saimme nauttia niin paukkuvista pakkasista kuin aivan upeista talvisista ulkoilusäistä. Siispä säiden lämpeneminen ja tutun harmauden hiipiminen ympärille hieman harmitti viime viikolla. Päättyneen tammikuun tulen kuitenkin muistamaan erityisesti upeista keleistään. Pakkasista huolimatta kuukauteen mahtui monta upeaa aurinkoista ulkoilupäivää. Nautin erityisesti sinisen taivaan ja valkoisten puiden hienosta kontrastista toisiaan vasten sekä ihanista lumen kuorruttamista puista.

Tammikuun aikana:


24 people left comments on: "Hyvästit vuoden ensimmäiselle kuukaudelle "

  1. Kauniita ja hauskoja kuvia ihanassa kollaasissasi!
    Toivottavasti kiirettä on sopivasti eikä liikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiire on vähän ammatinvalinnasa johtuvaa. Mutta työkiireet ja normi arkiralli eivät aina ole se miellyttävin yhdistelmä. Vielä on pääasiassa kuitenkin selvitty ilman suurempia ahdistuksia. Kiitos.

      Poista
  2. Nuo appelsiinit jotenkin pirtsakkuudellaan sopivat hyvin tammikuuhun :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin kiinnitin huomioni noihin ihaniin aurinkoihin kaiken keskellä :)

    VastaaPoista
  4. Luminen tammikuu oli ihana. Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihanan piristävä pikästä aikaa. Nyt ollaan kyllä taas palattu siihen tuttuun harmauteen.

      Poista
  5. Ihana tuo pulkkamäki kuva! Kauniita kuvia muutenkin!

    VastaaPoista
  6. Hauska toi appelsiinikuva ja sitten se onkin lyhdyssä! :)

    VastaaPoista
  7. Miten tuo aika menee niin vauhdilla. Viikot juoksee kilpaa ja kuukaudet vierii. Tälla vauhdilla pian on taas kesä, ihanaa. En siis valita.
    Tammikuussa oli kyllä melkoinen ilmojen skaala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kyllä ihana ja kohta se tosiaan on täällä. Sen verran vinhaa tahtia tuntuu tällä hetkellä, että viikot vierii.

      Poista
  8. Miten se arki onkin aina niin kiireistä? Meillä tosin rauhaa tammi-helmikuulle tuoneet sairastelut. Ne pysäyttävät aina hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, että rauhoittuminen on tullut sairastelujen vuoksi. Meillä on ihme ja kumma vielä oltu suhteellisen terveitä, jotem arkiralli pyörii tasaista tahtiaan.

      Poista
  9. Ihana kollaasi. Tammikuu ulkona on sininen, valkoinen ja harmaa, mutta sisällä ja lyhdyssä paistaa "aurinko".

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista