Koti pukeutuu jouluisiin yksityiskohtiin

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pikkuhiljaa jouluiset jutut ovat hiipineet meidän kotiin. Suurimman osan toteutin jo edellisenä viikonloppuna ja tänä viikonloppuna olen vain nauttinut näistä pienistä yksityiskohdista sekä tunnelmavalaistuksesta. Viikko, kun meni pääasiassa sairastupaa pyörittäessä, kun enterorokko iski koko meidän kolmikkoon.

Eilen kaikki olivat sen verran voimissaan, että leivoimme tämän vuoden ensimmäiset piparkakut. Joka vuosi lapset ovat pipareiden leipomisesta yhtä innoissaan, vaikka totuuden nimessä täytyy sanoa, että välillä leipominen meinaa mennä keskinäiseksi nahisteluksi siitä, että kuka saa kaulita ja mikä muotti on kenenkin. Eilen kuitenkin säästyimme pahemmilta kahnauksilta ja itselläkin oli kerrankin sellaiset lehmänhermot. Jouluisten yksityiskohtien lisäksi saimme kotiin myös ihanan piparin tuoksun.

Yhden jouluisen elementin hankin eilen lisää. Kauppareissun yhteydessä ostin amarylliksen, joka hieman vielä etsii paikkaansa sekä odottaa kukaan puhkeamista.

Hyvää ensimmäisen adventin iltaa. 






4 people left comments on: "Koti pukeutuu jouluisiin yksityiskohtiin "

  1. Ihana hyasinttiasetelma! Tuo purkkivalo on kans sievä! Piparin tuoksu on vain niin ihana! Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparin tuoksu on kyllä ihana. Ja nyt meillä on hyasintitkin puhjenneet kukkaan, niin niistäkin tulee ihanan jouluinen tuoksu. Hyvää viikkoa sinulle.

      Poista