Paluu arkeen

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Huomenna olisi paluu arkeen, juuri kun kesä säiden puolesta pääsi kunnolla vauhtiin. Ihanan lämpimiä päiviä pidellyt. Toisaalta omaan kolmen viikon lomapätkään osui kohtuullisen hyvät kelit. Ei pahempia sateita ja semi lämmintä. Enempi lomaa häiritsi flunssa kuin säät. Viimeistä kesälomaviikkoa vietän vasta lokakuussa esikoisen syyslomaviikolla. Siinä vaiheessa näitä kelejä varmaan kaipaa, vaikka viikon mittainen breikki syksyllä töistä tekee ihan hyvää. Viime vuonna syysloma oli ihan mahtava.

Arkeen palataan hiukan asteittain. Mies pitää huomenna vapaapäivän, joten tytöt menevät päiväkotiin vasta tiistaina kahden ja puolen kuukauden loman jälkeen. Esikoisella taas alkaa koulu keskiviikkona.  Näin ollen tiistaina tiedossa etäpäivä minulla ja sääennusteiden mukaan lämmintä sekä aurinkoista pitäisi olla, joten työpisteeni tulee kyllä olemaan takapihan terassi.

Pitää kyllä ottaa kaikki irti näistä kesäisistä ilmoista. Onneksi vielä työpäivän jälkeenkin ehtii viettämään aikaa ulkona ja nauttimaan auringon säteistä. Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille ja nauttikaa olostanne.





6 people left comments on: "Paluu arkeen "

  1. Outoa että arki alkaa nyt kun kesä ns.alkoi. :) Nyt täytyy nauttia joka pisarasta, jotta jaksaa taas talvella painaa. .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Eivät nuo lapsetkaan hirveän innokkaita ole paluusta kouluun/päiväkotiin. Itsellä eka työpäivä taputeltu ja meni yllättävän hyvin ja nopeasti. Nopeasti varmaan siksi, että oli niin kauheasti tehtävää ja luultavasti koko viikko on aika hektinen. Siitä se taas alkaa. Hyvää viikkoa.

      Poista
  2. Aikana ennen lapsia otin aina lomani töistä elokuuksi, parhaat säät ja edulliset matkat, koska muut jo painoivat hommia :) Ihanat pisarakuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta. Itsekin ennen lapsia tuli monesti käytyä lomalla juurikin elokuussa. Jossain näin sellaisen ajatuksen, että Suomessakin koulut voisivat loppua vasta myöhemmin esim. juhannuksena ja loma näin jatkua elokuun lopulle. Säät ainakin olisivat otollisemmat tällä järjestelyllä.

      Poista
  3. Toivottavasti nämä ihanat säät jatkuisivat mahdollisimman pitkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin. Ihan kiva, että saatiin hieman lämpimämpää. Harmi vain, että aika siitä nauttimiseen on rajallista, kun normiarki on pyörähtänyt käyntiin. Toivottavasti myös viikonlopulle jatkuu nämä kelit.

      Poista