Vuosi elämästäni

lauantai 31. joulukuuta 2016



Viimeisin kirjoitus elokuun alussa. Luonnoksissa muutama aloitettu teksti, joita en ole ikinä saanut valmiiksi. Mietteissä, että vieläkö täällä on yhtään lukijaa ? Etenkin, kun myös muiden blogien lukeminen ja kommentointi on jäänyt sekin. Ainoa some-media, jota olen jaksanut käyttää, on ollut instagram, johon kuvien lataaminen lyhyine teksteineen ei  ole vaatinut hirveitä ponnistuksia.

Vuosi 2016 ei ole todellakaan ollut elämäni helpoimpia. Voisin, jopa sanoa, että se on ollut elämäni kurjin. Onneksi suunta on kuitenkin vahvasti eteenpäin, vaikka välillä on meinannut usko loppua kesken.

Tänä vuonna olen itkenyt enemmän kuin koskaan. Mutta niillä kyynelillä on ollut myös parantava ja puhdistava vaikutus. Viisauden hampaiden poisto jouluviikolla oli sekin eräänlainen rituaalinen poisto, jonka mukana annoin mennä vanhaa taakkaa, vaikka itse operaatio oli kaikkea muuta kuin mukava.


Tänä vuonna olen joutunut toipumaan elämäni suurimmasta petoksesta, joka varmasti tulee jättämään arvet. Se, että voin joku päivä luottaa johonkin vielä tulee olemaan hankalaa, mutta toivon tämän olevan vielä joku päivä mahdolista. Nyt on kuitenkin vielä toipumisen aika. Aika keskittyä lapsiini itseeni  ja töihini. Nämä ovat prioriteetti listan kärkipäässä.

Jotain tämä vuosi on kuitenkin opettanut. Se on opettanut paljon uskollisuudesta, lojaaliudusta, kunnioituksesta ja ystävyydestä. Erittäin iloinen olen ollut kaikesta saamastani tuesta ja siitä miten paljon ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät. Ikuisesti kiitollinen kaikille, jotka ovat olleet lähellä, kun sitä olen tarvinnut.

Olen myös oppinut kiinnittämään huomiota pieniin tärkeisiin asioihin ja olemaan niistä kiitollinen. Tämä matka jatkuu edelleen tulevana vuonna.

Vaikka vuosi on ollut vaikea on siihen sisältänyt myös hyviä asioita. Lasten kanssa vietetty aika ja matkat. Alla pieni instaan tekemäni videon pätkä tärkeistä hetkisä. Kappaleena videolla Katy Perryn Firework, joka on ollut voima kappaleeni tänä vuonna. 


Haluan toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta. Olkoon se täynnä iloa, riemua ja hyviä hetkiä.

Parasta kesässä (Makro-Tex)

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Jäätelö 


Tuoreet herkut



Kukat



 Sininen taivas ja valkeat pilvet:



Luonnon vedet ja uiminen 



Yhdessäolo

 
Muiden kesän parhaimmat löydät täältäMikä sinusta on parasta kesässä ? 
 

Heinäkuu paketissa

tiistai 2. elokuuta 2016

Aika tuntuu menevän ihan uskomatonta vauhtia. Jotenkin hankala uskoa, että heinäkuu ja loma menivät ja se olisi nyt sitten elokuu.

Heinäkuu oli osittain ristiriitainen kuukausi. Siihen mahtui surullisia vivahteita, mutta myös paljon kivoja kokemuksia. Tekemistä ja puuhastelua oli paljon, vaikka välillä mietinkin, että yritänkö viedä niillä ajatuksia pois omaa mieltäni kuormittavista tunteista. Tuli huomattua, että johonkin rajaan asti tämä onnistuu, kunnes läikkyy yli.

Negatiivisista sävyistä huolimatta heinäkuu oli hyvä kuukausi. Loma oli ihana. Säät olivat mielestäni ihan suosiolliset, riittävän lämmintä koko ajan. Tekemisen rinnalle mahtui myös kotinurkissa löhöilyä ja uimista. Allekirjoittanutkin sai talviturkin heitettyä. Tätä ei olekaan muutamaan vuoteen tapahtunut, joten ei se hirveän kylmä ole voinut olla.

Suuntasimme naapurimaahan  muutamaksi päiväksi:

 
Vietimme aikaa kotiseudun matkailukohteissa:


Ja kävimme kotimaassa myös hieman kotinurkkia kauempana:

 

Tunnelmia Luostarinmäeltä

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016






Kesälomalla vietimme poikien päivää ja tyttöjen päivää. Poikien päivänä vietin aikaa pelkästään esikoisen kanssa tehden hänelle mieluisia asioita. Tyttöjen päivänä puuhailimme juttuja tyttöjen kesken.

Viime kesänä Luostarinmäen käsityöläismuseo oli tytöille oikea hitti, jota en olisi ihan heti uskonut. Näihin tunnelmiin pääset kurkkaamaan täällä. Monta kertaa tytöt ovatkin kysyneet, että milloin menemme taas katsomaan niitä vanhoja taloja. Tyttöjen päivänä oli aika toteuttaa tämä toive,ilman että esikoinen olisi ollut näyttämässä nyrpeää naamaa vieressä.






Heinäkuu ja lomien sesonkiaika näkyi museovierailulla tosi hyvin. Parkkipaikka oli hankalaa löytää ja ihmisiä oli paikalla huomattavan paljon enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa, vaikka kuvista ei tätä päätellä voikaan.

Hyvin tytöt muistivat myös Luostarinmäen vieressä olevan leikkipuiston, jonne matkamme vei myös tällä kertaa. Käymisen arvoinen on myös aivan museon välittömässä läheisyydessä sijaitseva Kahvila Kisälli. Tarjolla on itse alusta alkaen tehtyjä herkkuja hurmaavassa ympäristössä.

Oletko vieraillut Luostarinäen käsityöläismuseossa ? Viehättääkö paikka sinua yhtä paljon kun meidän perheen naisia. Mielelläni kuulisin kokemuksia.

Kesäinen päivä Tammisaaressa





Eräänä kesäisenä päivänä teimme päiväretken Tammisaareen tai paremminkin nykyiseen Raseborgiin. Pakkasimme mukaan eväät, uimakamppeet ja itsemme.

Näin kesäloman loppumisen kynnyksellä näihin tunnelmiin on aavisuksen haikea palata. Loma sujahti ohi taas aivan liian nopeasti. Vaikka kesää on vielä jäljellä, niin tuntuu, että työpäivän päätteeksi ei kesästä ehdi nauttia kuin marginaalisesti. Alkukesä menikin lähes ohitse tekemättä hirveästi kesäisiä asioita. Onneksi loman jälkeen on jotenkin aavistuksen helpompi yrittää roikkua niissä kesän viimeisissä rippeissä  iltaisin sekä viikonloppuisin. Olla vielä hetken lomafiiliksissä ennen kuin normaali syksyinen arki vie kokonaan mennessään.






Aluksi suuntasimme auton nokan kohti Raaseborgin linnanraunioita. Kohde, jota tällainen linnafriikki ei voinut millään sivuuttaa. Linna sijaitsee hieman syrjemmällä itse Tammisaaren kaupungista Snappertunassa ja se on rakennettu 1300-luvulla. Linna eli loistokauttaan 1400-luvulla. kunnes se 1553 hylättiin. Linnaraunioita alettiin kaivaa esille 1880-luvulla, jonka jälkeen sitä on pikkuhiljaa restauroitu.

Raaseporin linnanrauniot ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Kaarinassa sijaitsevan Kuusiston linnanrauniot. Linnassa on selkeät tornit ja seinät pystyssä sekä joitakin huoneita. Siellä on suhteellisen helppo kulkea, sillä linnaan on rakennettu kulkusiltoja.





Linnanraunioiden jälkeen alkoi takanpenkin väen uimajalkaa kolottaa siihen malliin, että oli aika suunnata auton nokka kohti Tammisaarta ja keskustassa sijaitsevaa Knipan uimarantaa. Rannassa saatiin uimainnostus tyydytettyä sekä eväät syötyä. Iso plussa rannan läheisyydessä sijaitsevalle leikkikentälle, joka oli todella hieno sekä monipuolinen. Siellä lapset olisivat viihtyneet vaikka kuinka kauan.

Hieman tuli kierreltyä satama-aluetta, mutta itse vanhakaupunki sekä sen putiikit jäivät tällä kertaa kokonaan väliin. Siinäpä syy palata Tammisaareen vielä joskus uudelleen.

Oletko sinä vieraillut Tammisaaressa ? Mitä erityisesti jäi mieleen tai mahdollisia vinkkejä sinne suunnatessa ?

Nordiska Museet

maanantai 25. heinäkuuta 2016






Nordiska museet esittelee Ruotsin kansanhistoriaa 1500-luvulta aina nykypäivään asti. Museo sijaitsee Djurgårdenin saarella aivan Vaasa museon vieressä sekä Junibackenin läheisyydessä. Eikä Skansenillekaan ole kovin pitkä matka täältä.

Museo sijaitsee upeassa vanhassa rakennuksessa ja jo itse rakennus on melkein nähtävyys. Itse rakennusta taisin itse ihastellakin ehkä eniten. Miinusta todella huonosta sisäilmasta, sillä välillä oikeasti tuntui, että happi meinaa loppua.



 
Näyttelytilat sijaitsivat useammassa kerroksessa, joten nähtävää oli paljon ja osa porukasta kyllästyi puolimatkassa. Toisen tyttären kanssa kiersimme koko näyttelyalueen lopulta kaksistaan. Ei ehkä välttämättä lapsiperheen ykköskohde, jos lapset eivät ole kiinnostuneet vanhoista esineistä, vaikka lapsetkin museossa oli huomioitu. Tämä on tietysti aina henkilökohtaista, se mikä ei toisella toimi onkin toiselle suoranainen hitti. Ja meidän sakissa tämä saattaa olla ihan päivästä riippuvaista ja jonain toisena päivänä tämä  kohde olisikin saattanut olla varsin kiva paikka.





Tuli huomattua myös, että kun museokäynnnin loppuosuuden mukana kulki vain yksi lapsi, oli kaikki huomattavasti helpompaa. Ei keskinäistä nahistelua ja toisen ärsyttämistä. Sen sijaan lapsi tutki kiinnostuneena ympäristöään sekä nautti aikuisen kahdenkeskisestä seurasta täysin siemauksin. Näihin kahdenkeskisiin hetkiin on vain valitettavan harvoin mahdollisuutta.

Sisäänpääsy museoon on aikuiselta 100 SEK. Alle 18 vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi, joten mistään kalliista paikasta ei ole kyse.