Kiireinen arki

torstai 27. elokuuta 2015

Viime viikko ei todellakaan lukeutunut perinteisiin arkiviikkoihin, vaikka sitä normiarkeakin pyykinpesuineen, harkkoineen yms. mahtui mukaan. Oli sairaalareissua tiputuksineen, yllättävää omaa aikaa arki-iltana (mitenkä se ilta tuntui pitkältä, ihmekös sitä nuorempana ennen lapsia tuntui ehtivän vaikka sun mitä) ja helikopterilla lentelyä Turun taivaan yllä. Tällä viikolla ollaan vahvasti laskeuduttu siihen normaali arkeen kiinni.

Normaali arki. Näin ruuhkavuosissa se tuntuu välillä olevan yhtä kiirettä. Kiirettä kouluun, päiväkotiin, töihin. Näiden jälkeen kiire kotiin, nopeasti ruokaa, jonka jälkeen harrastuksiin. Tälläkin viikolla, joka ilta on mennyt jalkapallokentän laidalla.  Ei meillä hirveästi ole päiviä, jolloin ei jotain harrastusta olisi, kun tyttöjen tanssi ja jumppa parin viikon päästä alkavat. Lisäksi toinen tytöistä on ilmaissut kiinnostusta päästä ratsastamaan. Toisaalta, jos lapset haluavat harrastaa ja sitä mielellään tekevät, niin tämän heille mielelläni mahdollistan. Tulin nimittäin toissapäivänä valtavan surulliseksi, kun näin jalkapallokentän läheisyydessä nuorisoa tiistai iltana kaljapullot kädessä. Ei vaikuttanut näiden lasten tulevaisuus kovin loistavalta.

Ja ne kotityöt. Nekin pitäisi jossain välissä tehdä. Pyykinpesut hoidan yleensä etäpäivinä, jolloin saatan pyörittää useamminkin koneellisen. Välillä teen viikonloppuna ruokaa valmiiksi arkea varten. Kaikesta kiireestä huolimatta meillä harvoin syödään eineksiä. Jostain syystä olen halunnut panostaa hyvään ruokaan. Siisteys on ehkä se mistä, meillä arkena tingitään, kun aika ei vaan kaikkeen riitä. Tavaroita siis saattaa löytyä epämääräisistä paikoista ja tiskiallas täyttyä astioista.

Pieni Lintu-blogin tämän viikon maktrotex-haasteen aihe on Minun arki. Muiden arkeen pääset kurkkaamaan täältä.








Pieni Lintu - MakroTex challenge

20 people left comments on: "Kiireinen arki "

  1. Samoissa tunnelmissa meilläkin rämmitään arkea eteenpäin. Nämä taitaa olla ne kuuluisat ruuhkavuodet! Meidänkin muksut on kovia harrastamaan, illat kuluvat kuljetusten parissa.
    Hieman helpotusta arjen kiireeseen olen saanut ruokakauppani Tilaa ja nouda -palvelusta.
    Lähikauppani K-supermarket Raisio Centerin palvelu toimii loistavasti, nettitilauksen tekemiseen
    menee noin viisi minuuttia ja ruokakassien nouto kestää vaivaiset pari minuuttia.

    Mukavaa Muinaistulien viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruokakassipalvelu olisi kyllä kiva. Harmi, että itselle sopivissa kaupoissa ei tätä ole tarjolla. Omissa lähikaupoissa ei ole. Olisin todella iloinen, jos tuohon työpaikkaa likellä olevaan Prismaan tällainen avattaisiin, niin voisi tätä hyödyntää.

      Poista
  2. Ihanat reput! Toivottavasti arjestanne löytyy myös rauhallisia hengähdyshetkiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä niitäkin hetkiä onneksi tulee. Viimeistään viikonloppuisin.

      Poista
  3. Ihmeesti sitä virtaa riittää silloin, kun perhe-elämä on kuvaamasi kaltaista. Sitten vanhempana sitä ihmettelee, miten oikein on jaksanut! Niin kuin minä teen.

    VastaaPoista
  4. Vuodet vierähtää nopeasti, yks kaks lapset on isoja, ja muuttaa omiin koteihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet tosiaan vierii ihan hirveää vauhtia. Juuri lapsista sen huomaa.

      Poista
  5. Mukavan oloista menevää arkea, niin se vain homma etenee. Ihana tuo pannunalunen. Minulla oli tuommoiset lasinaluset, mutta ne taisi kadota meidän arjessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menevää tosiaan, välillä liiaksikin. Pannunalusen neuloin itse kesälomalla.

      Poista
  6. Lapsellisen arki on niin kiireistä että hitaampia ihan heikottaa :D

    with love, Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä vauhti välillä itseäkin hirvittää :)

      Poista
  7. Ruuhkavuodeet ovat meillä ohi. Yritämme opiskella hiljentämään tahtia.

    VastaaPoista
  8. Kivat arkikuvat, ja niin kovin tutuntuntuista tuo kiireen kuvaus. Meilläkin tingitään siisteydestä ja panostetaan ruokaan ja ulkoiluun. Vaikka ei kodissamme varsinaisesti likaista ole, tavarat eivät tahdo pysyä omilla paikoillaan ja epämääräiset kasat kertyvät pöytien kulmille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kyllä kerran viikossa pestään lattiat, joten varsinaisesti likaista ei ole. Imurointia tarpeen mukaan, muta ei kuitenkaan joka päivä. Nuo kerääntyvät kasat on se ongelma ja seilailevat tavarat. Niin varmaan useimmissa lapsiperheissä.

      Poista
  9. Kuulostaa kiireiseltä arjelta! Välillä tuntuu, että omakin arki on nyt kiireistä, mutta aivan varmasti se muuttuu ihan eri tavalla kiireiseksi, kun pitää itsekin ehtiä töihin ja viedä lapset hoitoon. Kiva kuitenkin, että teillä lapset ovat löytäneet mieleisiä harrastuksia ja jaksatte pyörittää harrastuskyydittelyjä iltaisin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä kiireistä on. Itse stressaan eniten aamuista, ne on pahimpia, kun pitää kaikki saada ajoissa liikenteeseen ja ehtiä sinne töihinkin vielä. Etäpäivät ovat ihania, kun silloin ei niin tulenpalava hoppu ole.

      Poista