Flow ja kuvia ruohonjuuritasolla

tiistai 11. elokuuta 2015

Seikkaluni suomalaisen kosmetiikan parissa jatkuu. Kaksi ja puoli kuukautta on mennyt hyvin. En ole sortunut ulkomaisen kosmetiikan houkutuksiin, lukuunottamatta kesäkuun alussa laivalta ostettua hajuvettä. Meikkien saralla luottomerkkini on todella pitkään ollut englantilainen mineraalimeikkisarja LilyLolo (postaus aiheesta), jonka valikoimasta löytyy kaikki mitä meikin tekemiseen tarvitaan. Eniten kokeiluni alussa huolettikin se, että löytyykö loppuvalle mineraalipohjalle suomalaista vastinetta. Onnekseni törmäsin kotimaiseen Flow-kosmetiikkamerkkiin, jonka valikoimista löytyi myös mineraalimeikkejä. Valikoima ei ole yhtä kattava kuin LilyLololla. Tällä hetkellä Flow kosmetiikan mineraalimeikeistä löytyvät mineraalipuuteri, aurinkopuuteri ja poskipuna parissa sävyssä. Toivottavasti valikoima laajenee, sillä lyhyellä käyttökokemuksella olen ollut tähän kotimaiseen 100% mineraalimeikkipohjaan tyytyväinen. Jatkossa tulen luultavasti käyttämään mineraalimeikkipuuterina tätä Flow kosmetiikan tuotetta ( INCI: mica, zinc oxide (CI77947), titanium dioxide ( CI77891), iron oxides; CI77492, CI77491, CI77499.Ei talkkia tai Bismuth Oxychloridia! Aurinkosuojakerroin noin 15), mutta LilyLolon kattava valikoima takaa sen, että sekään ei unohduksiin jää.

Flow kosmetiikan valikoimassa on ihastuttanut myös piparminttu jalkavoi. Lisäksi olen kokeillut ruusuvettä ja kasvosaippuaa. Nämäkin molemmat ihan hyviä tuotteita. Jos jollekin Flow kosmetiikka ei ole tuttu yritys, niin kyseessä on suomalainen yritys, jonka tuotteet myös valmistetaan Suomessa. Tuotteet on valmistettu luonnonmukaisista raaka-aineista. Ne eivät sisällä synteettisiä haju- säilöntä- ja väriaineita eivätkä parabeeneja tai mineraaliöljyjä. Tuotteita ei ole myöskään testattu eläinkokein. Sopii minulle erittäin hyvin.

Pieni Lintu-blogin tämä viikon Makrotex-haasteena on ruohonjuuritasolla. Sen innoittaman innostuin kuvamaan mineraalimeikkipuuteria ulkona, jonka lisäksi tuli napsittua muitakin teemaan sopivia kuvia. Tytöt katsoivat hieman ihmeissään, kun kuvasin tuota mineraalimeikkipuuteria ulkona, mutta pieninä naisina heillä riitti hommaan enemmän ymmärrystä. Sen sijaan pojan ilme olisi ollut näkemisen arvoinen, kun hän näki nämä kuvat, kun siirsin ne koneelle. Äiti, mitä ihme kuvia nuo ovat :).

 





Pieni Lintu - MakroTex challenge

41 people left comments on: "Flow ja kuvia ruohonjuuritasolla"

  1. Ihanat kuvat! Itse kuvasin koruja, olisi varmasti ihmetelty yhtä paljon:)
    Ja kiinnostava kosmetiikkasarja!

    VastaaPoista
  2. KAuniita kuvia. Minä tykkään käyttää Flown pala shamppoita ja saippuoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ihastunut tuohon Flow sarjaan. Sieltä löytyy monia kivoja tuotteita.

      Poista
  3. Mehikasvit ovat helppoja kasvatettavia ja lisääntyvät yllättävän hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ne ovat todella helppohoitoisia ja eivät vaadi paljon. Sopivat hyvin meidän ravinneköyhään pihaan ja tällaisella hieman laiskalle puutarhurille.

      Poista
  4. Luontoa ja luonnontuotetta purkissa.

    VastaaPoista
  5. On ihanaa, kun flow iskee valokuvaamisessa, sitä pitää vaan kestää läheisten ihmettelyt :D

    VastaaPoista
  6. Hyvä ajoitus postauksellasi! Mä myös käytän lähinnä LilyLolon meikkejä ja mietin juuri, voisiko jokin muu merkki kenties korvata sitä. Tilasin juuri Lilyltä uuden meikkipuuterin, mutta alan kyllä seuraavaksi tutustua flow'hun! Nyt kun uusi puuteri on jo matkalla, ei ole niin tulipalokiire ja ehdin rauhassa tarkastella vaihtoehtoija. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tästä oli hyötyä. Itse en olisi ikinä uskonut, että joltain suomalaiselta valmistajalta löytyy mineraalimeikkejä.

      Poista
  7. Nuo mehikasvit ovat ihania ja ihmeellisiä. Meillä niitä kasvaa mullassa kun en ole tajunnut että niiden elementti on kivi, sora, kallio jne. Alan siirrellä parempiin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman on multaa näidenkin ympärille laitettu, mutta ei tosiaan mitenkään runsaasti. Viihtyvät siis melko karussakin maastossa.

      Poista
  8. Oi, rakastan noita mehikasveja! Sopivan helppohoitoisia ja kauniin näköisiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Kauniita ja helppohoitoisia ja ihan mun lemppareita myös.

      Poista
  9. Kaunista erityisesti mehikasvit.

    VastaaPoista
  10. Lily Lolo on hyvä monen vuoden kokemuksella. Kiitos kuvakehuista Jenni.

    VastaaPoista
  11. Kaunista. Kiva postaus ja erilainen.

    VastaaPoista
  12. Kauniit kuvat, sopinee hyvin teemaan.

    VastaaPoista
  13. Mainiot kuvat - meikkipurkki ulkoilee :D

    VastaaPoista
  14. Hienosti kuvattu, kyllä tuo on paljon parempi tausta kuin kliininen pöytä:)

    VastaaPoista
  15. Ihanat mehikasvit ja laventeli. Eikä pöllömpi kuvausympäristö meikeillekään!

    VastaaPoista
  16. Mulle luonnonkosmetiikka on vielä täysin vieras alue, mutta kieltämättä kiinnostaisi kyllä tutustua. Pitääpä jäädä seurailemaan.. Niin ja superkauniit otokset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kyllä tykännyt luonnonkosmetiikasta. Onhan se kehittynyt huimasti vuosien saatossa ja monet tuotteet ovat todella kivoja. Kannattaa kokeilla, että sopiiko itselle. Minulla iho on ainakin tykännyt ja mielläni vähennän kehoni kemikaalikuormaa. Käytän kyllä ihan normaalejakin kosmetiikkatuotteita. Molempia iloisesti sekaisin. Tervetuloa seuraamaan.

      Poista
  17. Kauniita kuvia, kauniista asioista.

    VastaaPoista