Synttärien juhlintaa

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Eilen vietimme tyttöjen synttärijuhlat. Ennen viikonloppua en ollut ehtinyt tehdä näiden eteen juuri mitään. Torstaina järjestelin yläkertaa ja tyttöjen huonetta, siinäpä se. Ja tyttöjen huone oli lauantai aamuun mennessä sen näköinen, että hommaan oli tartuttava uudelleen.


Tarjottavien suhteen menin tällä kertaa siitä, mistä aita on matalin. Suurimmaksi osaksi nämä olivat kaupasta ostettuja. Itse tehtyjä oli ainoastaan kakku ja suolaisena pizzaa mozzarellalla, parmankinkulla, tomaatilla ja rucolalla. Kakkupohjankin teki äitini, sillä minulla on huonoja kokemuksia täytekakkupohjien tekemisestä. Kakunkin osalta minulle siis jäi täytteen valmistus ja koristelu.






Toisaalta oli hyvä, että en ollut tarjottaviin, niin hirveästi panostanut. Esikoinen nimittäin järjesti yllättävän ohjelmanumeron heti synttäreiden aluksi, kun mr. George tuli kylään. Onneksi heti juhlien alussa, niin saatiin poika eristettyä omaan huoneeseen lepäämään. Pitää nyt toivoa, että kukaan vieraista ei tautia saa. Tästä johtuen, ne kaupasta ostetut syötävät tuntuivat maistuvan vieraille itse valmistettuja paremmin.


Kaikesta sählingistä huolimatta juhlat saatiin pidettyä. Päivänsankarit olivat tyytyväisiä juhliin ja lahjoihin. Kakku maistui hyvältä, vaikka ulkonäkö ei niin hieno olekaan. Kadehdin hieman äitejä,  jotka loihtivat upeita kakkkuja lastenjuhliin. Itse en valitettavasti tähän kastiin kuulu. Mutta tärkeintä lienee, että maku on kohdillaan. Ei se miltä kakku näyttää.


Tytöillä on tällä hetkellä menossa tyttölapsille hyvin tavanomainen prinsessavaihe. Onneksi kaikkien vaatteiden ei tarvitse olla vaaleanpunaista. Riittää, että on kimalletta, tylliä sekä heiluvia helmoja. Juhlien teemana oli siis prinsessamaisuus, mikä näkyi tarjottavissa. Kakku oli koristeltu vaaleanpunaisin vaahtokarkein. Vaahtokarkkeja oli myös muuten tarjolla sekä prinsessa keksejä ja suukkoja. Ohjelmanumerona lapsille oli korujen askartelua. Lahjatkin pyörivät pitkälle prinsessa teeman ympärillä.

Lähetä kommentti