Kaurakeksit

tiistai 17. helmikuuta 2015

Terveiset täältä sairastuvalta. Oksennustauti on pitänyt meidän perheestä sitkeästi kiinni. Loma ei lähtenyt liikkeelle parhaissa merkeissä, mutta ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu, nyt kun tauti on meidät kaikki vuorollaan kiertänyt.

Katselin sunnuntaina sängyn pohjalla hiukan kateellisena muiden kuvia laskiaisen vietosta, kauniissa auringonpaisteessa. Lapset ja mies sentään pääsivät mäenlaskussa käymään.  Ja eilinen ulkoilu kauniissa kelissä hieman paikkasi sunnuntaita.  Illalla toinen neitonen alkoi vuorostaan oksentamaan ja tänään ollaankin vietetty sisäpäivää. Onneksi tauti on nopeasti ohimenevää sorttia. Vuorokaudessa on ollut kaikilla ohi.



Innostuin eilen myös leipomaan. Tein hieman terveellisempää herkkua eli kaurakeksejä. Tosin tästäkin ohjeesta aimo annos sokeria ja voita löytyy. Reseptin bongasin gluteenittomien kaurahiutaleiden pakkauksesta (Puuppolan Aitokaura kaurahiutaleet). Sokerin korvasin intiaanisokerilla. Hyvin maistuvat myös lapsille.

Kaurakeksit 

2 munaa 
200g sokeria (korvasin tavallisen intiaanisokerilla)
100g voita
4 dl kaurahiutaleita 
1/2 dl perunajauhoja

Munat ja sokeri vatkataan. 
Huoneenlämpöinen voi, kaurahiutaleet ja perunajauhot lisätään joukkoon.
Kahdella teelusikalla nostellaan pellille pieniä nokareita, jotka paistetaan 
heti noin 230 asteessa vaalean ruskeiksi. Annetaan jäähtyä leivinpaperin päällä. 



Ulkonäkö ei ole maailman kaunein. Keksit levisivät aika paljon paiston aikana ja ne piti leikata uudelleen muotoonsa veitsellä. Muistuttavat mielestäni enemmän näkkäriä kuin keksiä, mutta maku oli tietysti keksimäisempi. 



Lähetä kommentti