Makrotex: Tammikuu

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Mielessäni tammikuut ovat lumisia ja talviurheilukausi on silloin parhaimmillaan. Tämä mielikuva pohjautuu vahvasti lapsuuteen, aivan kuten mielikuvat kesästä, jotka olivat pitkiä ja kuumia.

Lapsuudessa koulun talviuhreilukausi aukesi yleensä jo ennen joulua, jolloin hiihtoa ja luistelua oli jo ensimmäisiä kertoja. Mutta viimeistään tammikuussa alkoi hiihto ja luistelu ja niitä kestikin sitten vähintään maaliskuun loppuun asti. Kovilla pakkasilla olimme tietysti sisällä, mutta aina sään salliessa oli joko hiihtoa tai luistelua molempia vuorotellen.

Siinä mielessä tämän päivän lapset ovat ihan erilaisessa asemassa. Lunta joko on tai ei. Monena vuonna sää tammikuussa on muistuttanut enemmän marraskuuta kuin mielikuvani tammikuuta. Omista lapsistani ainoastaan poikani on hieman hiihtänyt tavallista murtsikkahiihtoa. Tytöt eivät ole hiihtoa edes kokeilleet, ehkä tänä vuonna, kun kelit ovat tänä vuonna suotuisat. Luistella kaikki sentään osaavat, sillä luistelu kun ei välttämättä vaadi ulkojäätä.

 Tänä vuonna tammikuu on pitkästä aikaa muistuttanut lapsuuden tammikuuta. Kovia pakkasia ja lunta edes jonkin verran. Ei tyyliin hanget korkeat nietokset, johon uppoaa reisiään myöten, mutta kuitenkin niin, että näyttää talviselta.







Muiden tammikuisia kuvia pääset katsomaan Pienen Linnun blogista täältä.


Pieni Lintu - MakroTex challenge

26 people left comments on: "Makrotex: Tammikuu "

  1. Kauniita tammikuisia kuvia ja kelkka/pulkkakuva on ihanan piristävä. :)
    Mukavaa talvista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Kovin vähäluminen talvi tästä taitaa tulla. Pakkanen paukkuu kuitenkin ja maa valkoisena. Ehkei kuitenkaan aivan, kuten lapsuustalvien tammikuut, mutta kivalta näyttää ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta ei kyllä ihan niin paljon ole, kun lapsena, mutta onneksi kuitenkin edes hiukan. Sen verran, että pääsee ainakin pulkkamäkeen.

      Poista
  3. Kauniita kuvia :). Kyllä nyt on kelit ollut kohdillaan valokuvauksen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on ollut valokuvauksellisia päiviä. Sininen taivas ja valkoisena olevat puut sitä vasten ovat ihan uskomattoman kaunis yhdistelmä.

      Poista
  4. Kauniita kuvia. Hauskasti muistelit kouluaikaisia hiihto- ja luistelutunteja. Sait herätettyä omatkin lapsuusmuistoni mieleen. Itse pidin enemmän hiihtämisestä, vaikka en pienuuteni takia aina pysynytkään muiden perässä. :D Harmittaa kun aikuisiällä ei ole tullut suksia hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse taas pidin enemmän luistelusta, vaikka en mikään hyvä ollut siinäkään. Hiihtaminen oli aika traumaattista, ja vieläkään se ei suosikkeihin kuulu.

      Poista
  5. Hauska pulkka/kelkkarivistö!
    Pirteää tammikuuta!

    VastaaPoista
  6. Mukavia kuvia. Nyt onkin loistavat säät valokuvaukseen ja talviurheiluun :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä vaan on kauniita kuvia! Talvisessa luonnossa silmä lepää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä ollut kauniita talvisia päiviä. Todellakin iloa silmille.

      Poista
  8. On se vaan jännä juttu miten paljon pienikin kerros lunta vaikuttaa piristävästi. Kauniita sinisiä hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä tosiaan paljon tarvita, kun maisema on ihan eri näköinen ja valoisuus myös lisääntyy huomattavasti.

      Poista
  9. Täytyy sanoa, että noissa maisemissa varmastikin silmä lepää, kaunista, puhtoista ja talvista. Ihanaa!

    VastaaPoista
  10. Nyt on kyllä ihana talvi! Mä myös yhdistän lumiset talvet lapsuuteen ja nuoruudessa taas tuntuu olleen enemmän mustia talvia. Viime vuosina sen sijaan lunta on ollut talvisin ympärillä enemmän, kun muutin lapsuudenkodista hieman keskemmälle Suomea pois lämpimän meren vierestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisämaassa sitä lunta on vamrasti hiukan enemmän, mutta olen huomannut, että ei sitä omillakaan kotiseuduilla enää välttämättä siihen malliin ole kuin ennen.

      Poista
  11. Kyllä sentäöän tänäkin vuonna vielä talven riemuja saadaan ja on saaatukin. Pakkanen vain tupaa häiritsemään hieman. Ja hiihtämään ei vielä ole ollut mahdollisuuksia täälläkään, jos ei lähde pitemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkästä aikaa on taas tuntunut oikealta talvelta,vaikka lunta ei ihan hirveän paljon ollutkaan. Riittävästi kuitenkin mäenlaskuun, mutta hiihtäminen ei ihan joka paikassa kyllä onnistu. Ihanaa kuitenkin, että on edes vähän lunta.

      Poista
  12. Vähäinenkin määrä lunta valaisee maiseman. Kauniit talvikuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta ei tosiaan paljon tarvita, kun on heti valoisampaa.

      Poista