Aamupalapöydässä

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Aamupala. Minulle yksi päivän tärkeimmistä aterioista. Ihaninta se on nauttia kaikessa rauhassa, hyvää lehteä lueskellen. Lapsiperheessä tämä on harvinaista herkkua, joskus satunnaisesti viikonloppuisin mahdollista.

Ilman kunnollista aamupalaa ja paria kuppia kahvia ei minun päivä lähde kunnolla käyntiin. Useimmiten arkiaamuisin syön puuroa, kun sitä joka tapauksessa tulee lapsille keitettyä. Joskus saatan innostua paistamaan munakasta aamiaiseksi.  Aikaisemmin tuli usein tehtyä smoothieta aamupalaksi, mutta tämä innostus on nyt aavistuksen laantunut. Yhteen lempismoothien pääset kurkkaamaan täällä. Myöskin leipä ja maustamaton jugurtti marjoilla on usein nähty yhdistelmä meidän aamupalapöydässä.

Viime aikoina olen ihastunut leivänpäällisenä avocadoon ja tomaattiin. Parasta tämä on mielestäni yhdistettynä hapankorppuun, mutta toimii myös ruisleivän päällä. Ja pientä luksusta aamupalaan, saa käyttämällä maidonvaahdotinta. Kahvi näyttää heti paremmalta, kun pinnalla on pieni kerros maitovaahtoa.





Pienen Linnun viikon makrotex-haasteen aihe oli aamupala. Muiden herkullisiin aapupaloihin pääset tutustumaan täällä.


Pieni Lintu - MakroTex challenge

18 people left comments on: "Aamupalapöydässä"

  1. Oi miten hyvännäköistä aamupalaa! Tuo kahvi näyttää kyllä todella houkuttelevalta!

    VastaaPoista
  2. Raikasta ja terveellistä ja lisäksi kauniin näköistä

    VastaaPoista
  3. Avokado on aivan unohtunut... Se on loistava smoothiessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avocado smoothiessa on aivan loistava. Antaa ihanaa pehmeyttä rakenteeseen.

      Poista
  4. Nam herkullinen näky ja tuo Muumimuki on yksiä lemppareita <3 Mukavaa alkanutta viikkoa Kirsi <3

    VastaaPoista
  5. Herkullusen ja terveellisen näköinen aamupala, nam. Mukavaa alkuviikkoa ♡

    VastaaPoista
  6. Näyttää terveelliseltä! Mä en ole vielä oikein oppinut tykkäämään avokadosta, mutta se näyttää kyllä hyvältä leivän päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avocado taitaa olla näitä, että joko siitä tykkää tai ei juttuja. Aikuisiällä olen alkanut syömään kyllä itsekin tätä vasta.

      Poista
  7. Miten kaikilla on noin hyvän näköstä toi kaffet..tahtoo kans jotain vaahtokahvia! Höh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikean alle 2 euron maidonvaahdottimella onnistuu vaahtokahvit hienosti.

      Poista
  8. Aamupalasi on aivan ihana, värikäs, terveellinen!
    Ja kahvisi näyttää tosiaan ylelliseltä. Maidonvaahdottimen puutteessa joudun tyytymään kermavaahtoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja jos vaahdotin kiinostaa, niin ikeast saa edullisesti.

      Poista
  9. Heh, olen pitkään miettinyt onkohan markkinoilla pelkästään maidonvaahdotinta. En ole asiaa googlannut. Ilmeisesti siis. Sellaista olen usein kaivannut kahviini ja kerta kasvismaidot vaahtoutuvat hyvin täytyy nyt tuollainen hankkia. Minä tykkään myös smootheista ja avokadosta ja tomaatista leivän päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeasta saa alle 2 eurolla. Ja Claes Ohlsonilla näin myös muistaakseni, mutta se oli hieman kalliimpi.

      Poista