Liebster award tunnustus

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Liebster award- tunnustusten tarkoituksena on tuoda uudet ja tuoreet blogit esille, 
         sekä saada näkyvyyttä pienille blogeille.


 


Sain Belle semaine-blogin Johannalta tämän tunnustuksen. Kiitos sinulle kovasti tästä. Belle semaine blogista löydät aikuiseen makuun sopivia päivänasu juttuja sekä myös sisustusta ja perhe-elämää. Blogiin pääset tutustumaan täällä.

Säännöt:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.

2. Vastaa sinun nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkitä  Liebster Award -tunnustuksen saava blogi, jolla on alle 200 lukijaa.

4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.


Tunnustuksen saavat seuraavat blogit: 
 

 
 
 
 
 
1. Millainen blogi sinulla on? Onko blogisi muuttunut matkan varrella? 
 
Perhepainoitteinen lifestyleblogi. Olen kirjoittanut blogia vajaan vuoden ja mielestäni sisältö on melko samanlaista ollut alusta asti.
 
2. Mikä on parasta blogissasi?
 
Lukijat. Ilman teitä tätä olisi todella tylsää tehdä. Ilman lukijoita tämä olisi vähän kuin päiväkirjaa kirjoittaisi tai sitten reseptivihko itselle ruokaohjeiden osalta. Toivottavasti saatte täältä vinkkejä itsellenne. 
 
3. Mitä haluaisit blogissasi kehittää?
 
Ulkoasu voisi olla yksi kehityskohde. Sille ei vain oikein ole aikaa pahemmin ollut  ja muutenkaan tuo koodauspuoli ei ole niin hyvin hallussa, että olisin ainakaan vielä jaksanut alkaa tehdä asialle jotain. 
 
4. Millaisen neuvon antaisit aloittelevalle bloggaajalle?
 
Ole oma itsesi. Kirjoita asioista, jotka kiinnostuvat sinua. Älä yritä väkisin tehdä postauksia, jos tuntuu, että mitään ei ole mielessä. Välillä tuntuu, että ei keksi mitään kirjoitettavaa ja tosinaan taas on runsaudenpula. Itse menen hyvin pitkälle fiiliksen ja ajan mukaan. 
 
5. Mikä olisi unelma-ammattisi?
 
Minulla on elämän aikana ollut monta unelma-ammattia. Tällä iällä kaikki niistä eivät olisi kovinkaan realistisa. Olen haaveillut lääkärin ja eläinlääkärin ammateista, mutta taidan olla liian verikammoinen sekä vanha molempiin. Joskus olen myös halunnut olla valokuvaaja ja siihen ei taida ihan taidot tai taiteellinen silmä riittää. Onhan näitä. 
 
6. Paras tapasi rentoutua?
 
Liikunta. Pitkä kävelylenkki luonnossa erityisesti tai sitten kunnon salikäynti tai hikijumppa. 
 
7. Mistä haaveilet tällä hetkellä?
 
Aurinkolomasta perheen kanssa. 
 
8. Paras vuodenaika?
 
Kyllä se kesä on. Kesän lapsi mä oon ja jne. Pidän kyllä kaikista vuodenajoista ja Suomen neljä vuoden aikaa ovat mielestäni todellinen rikkaus. Tosin näillä eteläisillä leveysasteilla kaikki vuodenajat eivät aina ihan toteudu. Talvi on taas parina vuonna ollut pahasti hukassa. 
 
9. Oletko jo miettinyt/ostanut joululahjoja?
 
Tunnustaudun mattimyöhäiseksi näissä lahja-asioissa. Tosin hieman olen miettinyt lahjoja, sillä tämän syksyisen neulonta innostuksen myötä aion toteuttaa ainkin yhden itse tehdyn lahjan. Äidilleni ajattelin tehdä kaulahuivin. 
 
10. Paras lahja, jonka olet koskaan saanut?
 
Kyllä se on lapset. 
 
11.Mistä sait innostuksen perustaa oman blogin?
 
Yritin aloittaa blogin, kun tytöt olivat vielä vauvoja. No asia ei edennyt alkua pidemmälle, sillä hommaan ei vaan ollut aikaa. Nyt ajattelin, että aika on kypsä ja aikaa tällekin hommalle saattaisi löytyä. Lisäksi pidän valokuvien ottamisesta, joten sekin oli yksi syy blogin aloitukseen. Tätä hommaa tehdessä, olen huomannut, että pidän myös kirjoittamisesta. 
 
Koska kysymykset olivat hyvät ja en jaksa keksiä uusia, niin pidetään edelleen samat kysymykset. 

2 people left comments on: "Liebster award tunnustus "