Halloween kuukausi lokakuu

torstai 15. lokakuuta 2015

Halloween on anglosaksisissa maissa lokakuun viimeisenä päivänä 31.10 vietettävä juhla. Euroopassa juhlaa on perinteisesti vietetty Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Useimmille Halloweenista tulee mieleen amerikkalaistyylinen Halloweenin juhlinta karkkeineen ja kepposineen sekä naamiaispukuineen. Yhdysvaltoihin Halloween tuli kuitenkin vasta irlantilaisten ja skotlantilaisten siirtolaisten mukana. Tänä päivänä Halloween on kuitenkin Yhdysvaltain toiseksi suosituin juhla heti joulun jälkeen.

Suomessa Halloween tuntuu jakavan voimakkaasti mielipiteitä. Toiset tykkäävät, toiset pitävät pelkkänä kaupallisena hapatuksena. Joka tapauksessa Halloween kulttuuri on nostamassa pikkuhiljaa päätään myös Suomessa. Isoimmilla paikkakunnilla esiintyy jopa jenkkityylistä karkki ja kepponen kiertelyä ovelta ovelle.  Kouluissa ja päiväkodeissa järjestetään Halloween discoja. Kaupoissa löytyy koristeita ja naamiaisasuja. Lehdistä löytyy reseptivinkkejä Halloween herkkuihin.

Meillä ei varsinaisesti ole vietetty Halloweenia. Joskus on ollut kurpitsakoristeita ja tänä vuonna ajattelin tehdä jotain "karmaisevia herkkuja" tarjottavaksi. Lapsilla on discoja koulussa sekä päiväkodissa.

Tämän viikon alkupuolella olimme esikoisen kanssa Tanskassa Legolandiassa, jossa vietettiin Halloween teema viikkoja. Sekä hotellissa että Legolandiassa oli mittavat Halloween koristelut. Myös kaupoissa oli huomattavasti laajempi Halloween krääsä tarjonta kuin meillä täällä koti Suomessa, vaikka tarjonta täälläkin on viime vuosina selvästi kasvanut. Maailmalla juhla tuntuu kuitenkin olevan huomattavasti suuremmassa suosiossa ja koko lokakuu on pyhitetty Halloween teemalle.

Tämän viikon Pieni Lintu-blogin makrotex haasteen aihe oli Lokakuu. Näillä Halloween teemaisilla kuvilla osallistun siis tämän viikon haasteeseen. Muiden lokakuun aiheisiin pääset tutustumaan täällä.

Mitä mieltä muuten itse olet Halloweenista. Pidätkö vai vietätkö mieluummin perinteistä pyhäinpävää ?









 



Pieni Lintu - MakroTex challenge

29 people left comments on: "Halloween kuukausi lokakuu "

  1. Minä pidän halloween -juhlaa enemmän lastenpirskeinä. Ystäväni lapset ovat järjestäneet muutamana lokakuuna jännittävät halloweenbileet ja täytyy sanoa, että tunnelma on ollut karmiva. Kaikki on tarkasti mietitty. On teema, naamiaisvaatteet, koristelu ja tarjottavat. Ne on hauskat pippalot. Tänä vuonna on aiheena kauhupizzeria. Heh.

    Itse vietän enemmän pyhäinpäivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille tämä varmaan onkin tärkeämpi juhla. Ilman lapsia tuskin hirveästi noteeraisin edes koko juhlaa, mutta toiset ovat aika täpinöissään. Toisaalta ihan kiva, että päiväkodissakin järjestetään disco teeman puitteissa. On vähän erilaisempi hoitopäivä.

      Poista
  2. Lapset tästä juhlasta tykkään ihan hulluna, ihan sama mitä me vanhat siitä tykätään.;D Kunhan nämä meidän tenavat kasvavat aikuisiksi, niin eiköhän halloween ole jo vakiinnuttanut paikkansa meidän kalenterissa? Itse tykkään enemmän perinteisestä pyhäinpäivästä, mutta jos kus olen askarrellut kurpitsalyhdyn, ja sellaista suunnittelin monen vuoden jälkeen nytkin.:)

    Kiitos kivoista inspiskuvista! Varsinkin eka sekä seitsemäs ja kahdeksas kuva olivat minusta sellaiset, että jotain vaikutteita noista vois ottaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos näistä oli inspiraatioksi asti. Varmaan tulee vakiintumaan.

      Poista
  3. Ei oo tullut juhlittua halloweenia erityisesti. Jotain pientä olen leiponut tms. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään hirveästi. Itse ajattelin nyt ensimmäistä kertaa leipoa, kun Maku lehdessä oli teeman puitteissa vaikka mitä kivaa. Hyvää viikonloppua sinnekin.

      Poista
  4. Hienoja lokakuisia kuvia!
    Minäkin vietän enemmän pyhäinpäivää. On kiva, että pimenevän syksyn katkaisee hauska ja värikäs juhla, mutta ainakin kaupoissa myytävissä halloween-koristeissa häiritsee muovisuus ja sellainen kertakäyttöisyyden tuntu. Jos meillä kasvaisi isoja kurpitsoja, varmasti koettaisin askarrella lyhtyjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupan jutut on kyllä vähän sellaista muovikrääsää. Lautanliinoja ja paperiastioita voisin kyllä hankkia. Kurpitsat oisivat ihania ja noista heinäpaaleistakin tykkään ihan hirveästi, mutta semmoisia ei koristeluun ole saatavilla.

      Poista
  5. Kiva blogi sinulla, ja jäänkin tänne seurailemaan. Mahtavaa kun löytää välillä ihan uutta luettavaa.

    VastaaPoista
  6. Kiva blogi sinulla, ja jäänkin tänne seurailemaan. Mahtavaa kun löytää välillä ihan uutta luettavaa.

    VastaaPoista
  7. Oi mikä kauhugalleria! Aivan mahtava Halloween-somistus! Ihan hauska juhlahan tuonon ja minusta on mukavaa kun lapsille on järjestetty juhlia ja tapahtumaa. Syksy on kuitenkin aika pitkä ja synkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva piristys syksyn keskelle ja pääasia, että lapset tykkää.

      Poista
  8. Hih, ihanat kuvat! Me tehtiin Halloween-kurpitsa.

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus ! Ajankohtainen.

    Tykkään Halloweenista ja amerikkaisuudesta muutenkin :)

    VastaaPoista
  10. Täälläkin on jo innolla väsätty Halloween-asuja koulun juhliin! Halloweenia siis jossain määrin vietetään täällä Barcelonassakin, mutta enemmän ainakin meidän lasten koulussa panostetaan perinteikkäämpiin kastanjajuhliin. Kotiin en laita mitään halloween-juttuja, mutta kahdesti olen jo ehtinyt tehdä kurpitsakeittoa, nam :). Ja kastanjoitakin olen ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään ole hirveästi mitään koristeita ollut. Yhtenä vuonna taisi olla ulkona koristekurpitsoja, jotka saatiin pojan hoidosta. Ja ulkotulia on tullut poltettua.

      Poista
  11. Ihania asetelmia! Minulla kurpitsankasvatus meni hieman mönkään, mutta yksi "naamari" saadaan rappusille. Ja se riittää niihin bileisiin :) Juhlapyhän tapaan syödään supisuomalaista ruokaa ja poltellaan kynttilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että ihan itse kasvatetusta kurpitatsasta koristeen olette saaneet. Itse ajattelin nyt ensimmäistä kertaa väsätä jotain ihan halloween teemaista tarjottavaa, kun Maku lehdessä oli mainioita ohjeita. Saas nähdä, mitä tulee. Kynttilöitä meilläkin poltetaan, niin ulkona kuin sisällä.

      Poista
  12. Olipas mainiot Halloween-koristeet tuolla Legolandissa! Se taisi olla kiva paikka? Me haaveilemme siitä ensi kesälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristelut oli kyllä todella upeat. Niihin oli panostettu hienosti. Me tykkäsimme kyllä Legolandista. Miniland on upea ja härveleitä löytyy myös hurjempaan makuun. Poika oli hyvässä iässä, sillä olisi päässyt pituuden puolesta kaikkiin laitteisiin.

      Poista
  13. Olipa hienoja ja värikkäitä kuvia. Tosin nuo hämähäkit, vaikka ovatkin vain koristeita, saivat kyllä väristyksiä aikaan. En pahemmin juhli Halloweenia, ennemminkin se on lapsia varten. Aikuisille se on kai vain Pyhäinpäivä.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille suunnattuna juhlana minäkin Halloweenin näen.

      Poista
  14. Jänniä juttuja tuolla.
    Pyhäinpäivä on pyhäinpäivä kyllä eikä mikään Halloween. Myös lapsille muisto menneistä sukupolvista olisi hyvä kertoa.

    VastaaPoista
  15. Tällaisiakin juttuja näkee nykyään tällä Suomessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tulee tännekin vähän koristelua. Minusta tuo heinäpaali/kurpitsa yhdistelmä on todella kiva. Voisi ajatella omaankin pihaan koristamaan syksyn piristykseksi.

      Poista