Budapestin kuuluisin kahvila Gerbeaud

lauantai 3. lokakuuta 2015

Budapestin matkan herkullisin vierailukohde oli kaupungin kuuluisin kahvila Gerbeaud, joka sijaitsee osoitteessa (Vörösmarty tér 7-8), kävelykadun tienoilla ja M1 metron päätepysäkillä. Ei ehkä se kaikkein halvin paikka, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen kahvila.

Kahvila on avattu vuonna 1870. Sen sisustus on rokokoo tyylistä ja katoissa sekä seinillä on upeita kristallivalaisimia. Kakkuvitriinistä löytyy päivittäin yli 100 erilaista leivosta ja kakkua. Siinä on hieman valinnan vaikeutta ja yksi matkakumppaneistani päätyikin ottamaan kerralla kaksi kakkupalasta, kun ei osannut päättää kumman haluaisi enemmän. Itse päädyin kokeilemaan vadelma-pistaasi macarone leivosta, jonka sisällä oleva pistaasitahna oli kyllä aivan mielettömän ihanaa.

Kahvilat kuuluvat Budapestin historiaan vahvasti. Kahvi saapui Unkariin aiemmin kuin muualle Eurooppaan ja Budapestissa on myyty kahvia jo 1550 luvulla. Jossain vaiheessa kaupungissa oli jopa yli 500 kahvilaa. Neuvostoaika hieman romutti kahvilakulttuuria, mutta tänä päivänä se on alkanut elpyä uuteen kukoistukseen ja vanhoja perinteikkäitä kahviloita on kunnostettu uuteen loistoon. Kahviloita löytyy joka makuun, joten Gerbeaudin lisäksi löytyy monia muita historiallisia tai uudempia vaihtoehtoja.

Gerbeaudin kahvilassa tarjoillaan leivosten ja kakkujen lisäksi myös suurempia jälkiruoka annoksia ja lounaita, mutta me tyydyimme tällä kertaa herkuttelemaan kahvilla ja leivoksilla.










4 people left comments on: "Budapestin kuuluisin kahvila Gerbeaud "

  1. Jopas oli kiinnostava postaus! Pohdimme tässä marraskuun alun pitkän viikonlopun kohdetta ja nämä sinun Budapest-postaukset kallistavat kyllä vaakaa vahvasti sen suuntaan, vaikka melkein päädyimme jo Nizzaan... Hmmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat varmasti ihania paikkoja. Minulla on työkaveri, joka matkustaa joka vuosi Nizzaan ja rakastaa sitä paikkaa.

      Poista
  2. Upea paikka, kahvilaheikkous kun on. Mikä leivos, näyttäisi tuunatulta jättimacaronilta, herkullisen näköinen. Upeaa viikkoa Kirsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivos oli juurikin macaroni ja sisällä oli ihan mielettömän ihana pistaasitahna noiden vadelmien lisäksi. Hyvää viikkoa sinnekin Tiia

      Poista