Mathildedalin ruukkikylä ja pari muuta Salo vinkkiä

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Vihdoinkin lomalla. Viikonloppu meni toipuessa viime viikon flunssasta ja edelleenkin hieman yskittää, onneksi kuitenkin koko ajan vähemmän ja vähemmän.

Tänään suuntasimme lasten ja mummon kanssa iki ihanaan Mathildedalin ruukkikylään, joka sijaitsee Teijon ulkoilualueen kupeessa. Mathildedal on sekoitus vanhoja tehdarakennuksia ja puistomaista ympäristöä meren äärellä. Tänään poikkesimme kahvilla paikallisessa Kyläkonttori&Puoti kahvilassa, jossa sisällä tuoksui ihan tuoreelta pullalta. Viime vuonna tuli testattua ravintola Ruukin Krouvi, jonka antimissa ei myöskään ollut valittamista. Erittäin maistuvaa ruokaa, ihanalla paikalla.






Ruukin alueella on tarjolla kokous- ja juhlapalveluita. Alueella esitetään myös kesäteatteria ja tytöt kävivät teatterin lavalla vetämässä pari tanssi muuvit. Siinä on kaksi potentiaalista tulevaisuuden taitelijaa. Lisäksi löytyi historianäyttely, jossa kerrottiin vanhasta teollisuudesta. Ja aivan iki ihanat alpakat laitumella, jotka vievät tyttöjen sydämet.







Salon keskustan tuntumassa löytyy myös muutama tutustumisen arvoinen paikka. Tästä niistä kaksi, jotka ovat aivan erilaisia keskenään. Piipahdimme tänään ensimmäiseksi Salon Megamyynti areenalla, joka on eräänlainen outlet myymälä. Halpaa siellä oli ja itselle tarttui mukaan Lumenen kosmetiikkaa todella edulliseen hintaan. Lisäki sisustustyynyliinoja ja varsinainen löytö oli Leviksen DemiCurve farkut kymmenellä eurolla. Tarjoushaukan onnenpäivä siis. Megamyynnistä matka jatkui vanhalle Nahkatehtaalle, josta  löytyy kiva Selected 2nd hand-kirppari sekä Lifestyleoutlet, josta löytyy huonekaluja-, vaatteita-, sisustustekstiilijeä- sekä asusteita.







Jos on suuntaamassa Salon seudulle, niin suosittelen ehdottamasti tutustumista Mathildedalin ruukkikylään. Kaunis ja persoonallinen miljöö sekä hyviä ruokapaikkoja. Kylästä löytyy myös pieni hotelli, joten yöpyminenkin tuolla onnistuu.

2 people left comments on: "Mathildedalin ruukkikylä ja pari muuta Salo vinkkiä "

  1. Onpahan kaunis paikka ja ihania kesäisiä tunnelmia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Mathildendal on kyllä oikeasti todella hurmaava paikka. Olen aivan ihastunut sen tunnelmaan. Tykkään siis ihan hirveän paljon.

      Poista