Juhannus muistoja

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kiva juhannus takana Savon maalaismaisemissa sukulaisten kesken. Torstaina ruuhkassa, letkan madellessa välillä neljänkympin vauhtia ja sateen piiskatessa auton ikkunaa, tuli kyllä välillä mietittyä, että olikohan lähtö hyvä idea ollenkaan. Tähän vielä lasten toistuvat, milloin ollaan perillä kysymykset, niin pipo saattoi olla välillä hieman kireällä.

Näin jälkikäteen voi kyllä hyvillä mielin sanoa, että onneksi tuli lähdettyä. Säätkin olivat paremmat kuin mitä ennakko odotukset antoivat olettaa. Juhannusaattona oli välillä kovia sadekuuroja, mutta myös aurinkoa nähtiin ja sateesta huolimatta oli melko lämmintä.  Juhannuspäivä  oli puolestaan mitä mainioin. Aurinkoa ja lämpöä riitti, niin että lapset uskaltautuivat uimaan asti.





Juhannus meni perinteisissä merkeissä. Juhannusaattona ohjelmanumerossa kokon polttoa, grillailua, ulkosaunassa saunomista ja rentoa seurustelua. Miehen serkku oli oikea grillimestari ja saatiin sellaiset herkut pöytään, että tuli syötyä melkein ähkyyn asti.

Kaikilla lapsilla oli lähestulkoon omanikäistä seuraa ja tämän kyllä huomasi. Lapset painoivat aamusta iltaan ulkona keskenään. Ei sisarusten välistä riitelyä tai tylsää märinää. Oikeasti aika luksusta. Riitti, kun sen verran katsoi perään, että ei joukossa tyhmyys ihan liiaksi tiivisty.






Nyt ollaan palattu vahvasti kotiarkeen. Eilen tuli pyöritettyä pari koneellista pyykkiä heti kotiin palattua. Tänään normi työpäivä. Omaan lomaan vielä neljä viikkoa. Sää sateinen ja harmaa, joten ei ihan hirveästi itketä, että lomaan vielä kuukausi aikaa.

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava juhannus. Vaihtelevista sääolosuhteista riippumatta.

6 people left comments on: "Juhannus muistoja "

  1. Ihania kuvia Kirsi ja pienet varpaat uskalsivat jo kylmää vettäkin koetella. :) Hyvä vaan ettei ole lomasi vielä, tänäänkin vaan sataa ja sataa. Toivotaan sitten 4-viikon päästä mukavia säitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kastautumaan uskaltautuivat myös pienimmät. Niitä hyviä säitä odotellessa.

      Poista
  2. Ihania kuvia! Rohkeita lapsia, kun uskaltautuvat uimaan.
    Lomasi mukavasti vielä edessä päin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kiva, että loma on vielä edessä. Tosin nyt alkaa pikkuhiljaa nuuduttamaan, että kyllähän se loma ihan kiva olisi.

      Poista
  3. Kylläpä tiivistyy kuvissa juhannuksen tunnelma! Aikana ennen lapsia mulla oli tapana pitää loma aina elokuussa ja silloin yleensä olikin parhaat ilmat. Joten eiköhän niitä helteitä vielä lomallesi riitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinä- ja elokuu ovat omat suosikki kuukauteni lomalle. Kesäkuun olen aina nähnyt jotenkin epävakaana, vaikka on kai niitäkin vuosia ollut, jolloin kesäkuussakin on ollut lämmintä.

      Poista