Äitienpäivä

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Ihanaa äitienpäivän iltaa kaikille äideille. Ihanaa päivää myös niille, jotka eivät ole äidiksi ikinä omasta tahdostaan huolimatta päässeet, kuten myös heille jotka eivät ole äitiyttä elämäänsä valinneet.

Omalla kohdalla myös lapsettomuus on tuttua, vaikka tarinalla on onneksi onnellinen loppu. Lapsien saaminen ei kuitenkaan ole ollut itsestään selvyys, vaan tähän on tarvittu pientä avustusta. Vaikka omat arvet ovat ajan kuluessa haalistuneet ja aika kullannut muistot, ymmärrän erittäin hyvin, että lapsettomuudesta kärsivälle tämä päivä voi olla pahinta painajaista.  Muistutus siitä, mitä itselle ei ole suotu.

En myöskään kyseenalaista heitä, jotka eivät omasta vapaasta tahdostaan ole halunneet omia lapsia. Joskus hieman ärsyttääkin ihmisten tapa udella heti häiden jälkeen pareilta, että milloinka sitä jälkikasvua on tulossa. Itse en tällaisia kysymyksiä uskalla edes esittää, kun taustalla tosiaan voi olla lapsettomuutta ja ärsyttävää kysyminen voi olla myös silloin, jos omasta tahdostaan on valinnut elää elämäänsä ilman lapsia.

Olen iloinen lapistani. He ovat tärkeintä maailmassa. Täydellinen äiti en tosiaan ole. En edes siitä huolimatta, että lasten saanti ei ole ollut itsestäänselvyys ja tästä tunnen aika ajoin piston sydämessäni. Syyllistyn huutamiseen, välillä lasten kinuaminen ottaa enemmän ja vähemmän hermoon ja olisin valmis lähettämään kaikki kolme postipakettina Timbuktuun, pinna palaa ja hermoja kiristää. Tästä huolimatta uskon kuitenkin, että olen näille kolmelle paras mahdollinen äiti.  Ja maailman ihaninta on kuulla, että äiti minä rakastan sinua.


4 people left comments on: "Äitienpäivä "

  1. Hyvää Äitienpäivää!

    Lasten itsetekemät lahjat on niin ihania!

    VastaaPoista
  2. Tuo on just äitiyttä <3 Kukaan ei ole täydellinen, ei lapsi, ei aikuinen. Me ollaan vain ihmisiä <3 Ihanaa äitienpäivää <3

    VastaaPoista