Tyttöjen juttuja

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Isoin lapsista lähti eilen yökylään kaverilleen. Siispä meille tuli oiva tilaisuus tehdä tyttöjen kanssa hieman tyttöjen juttuja. Toinen neideistä oli jo pitempään kinunnut aurinkolaseja rikki menneiden tilalle, joten ohjelmassa oli pienimuotoista shoppailua ja nyt on molemmilla neideillä uudet aurinkolasit keväistä auringonpaistetta varten.

Päätimme myös viettää tyttöjen leffapäivää ja vuokrasimme Onnelin ja Annelin Elisa viihteestä. Ihan liian usein elokuva valinnoissa mennäänkin isoimman ehdoilla, vaikka viimeksi katsomamme Inside Out-mielensopukoissa olikin erittäin hyvä leffa ihan kaikille. Itsekin pidin siitä kovasti ja ehdottamasti suosittelen katsomaan, jos et ole kyseistä elokuvaa nähnyt. Leffaherkkuina oli asiaankuuluvasti itsetehdyt popparit ja tyttöjen lempparia eli suklaata. Suklaata onkin harvoin tarjolla isoimman kanssa, sillä hän puolestaan inhoaa sitä.



Vaikka meidän tytöt katsovat täysin sujuvasti Teini-ikäisiä mutanttininja kilpikonnia, Ninjagoa, Chimaa yms., niin välillä on ihan kiva katsoa myös tyttömäisempiä elokuvia heidän kanssaan. Syksyllä kävimme elokuvateatterissa katsomassa Onnelin ja Annelin talven, joten ihan kronologisessa katselujärjestyksessä emme elokuvien näkemisessä edenneet. Tämä ei kuitenkaan meidän katselukokemusta haitannut ollenkaan. Siinä, missä Onnelin ja Annelin talvessa ihailin kauniita neulevaatteita ja villakangastakkeja, oli tämä ensimmäinen osa pullollaan mitä ihanimpia tyttöjen mekkoja. Alkoikin tehdä mieli hommata mekkoja tytöille ensi kesää varten, mutta mistä löytäisi tuollaisia ihanuuksia,  mitä elokuva oli pullollaan.




Nyt meillä ollaan sitten tyttöjen toimesta leikitty Onnelia ja Annelia, joten elokuva oli selvästi molempien mieleen. Hieman meinaa eripuraa syntyä siitä, kun molemmat haluaisivat olla Anneli. Onneksi kuitenkin pahemmilta riidoilta sen suhteen ollaan vältytty. Kaksosten kanssa yksi ihanista asioista on juurikin se, että leikkikaveri on aina vierellä. Vielä tällä hetkellä meidän tytöillä sisko on kuitenkin se paras kaveri, vaikka toisella alkaa etenkin hoidossa jo olla hieman niitä muitakin ystäviä. mikä hieman aiheuttaa kränää neitosten välille.

6 people left comments on: "Tyttöjen juttuja "

  1. Onneli ja Anneli on vaan niin ihana leffa ja juuri viikko sitten vuokrasin Sofialle Onnelin ja Annelin Talven Elisa Viihteeltä, katsoi kahteen kertaan. Leffaillat ovat kyllä niin kivoja tapoja viettää laatuaikaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneli ja Anneli ovat kyllä ihania ja ilmeisesti olisi tulossa myös kolmas osa. Ihanaa, jos näin on. Leffaillat ovat kyllä ihan parhaita.

      Poista
  2. Oi, miten kivoja tyttöjen juttuja! :)
    En tunne Onneli&Anneli-tarinoita, mutta niistähän pidetään paljon ja muistelen lukeneeni jonkin lehtijutun juuri hauskasta puvustuksesta (ja/tai lavastuksesta).
    Miksi Anneli on tyttöjen mielestä kiinnostavampi hahmo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puvustus ja lavastus ovat kyllä todella ihanat. Tykkään niistä ihan hirveästi, muttta ovat kyllä muutenkin sellaisia hyvän mielen elokuvia. Hyvä kysymys, en tiedä miksi juuri Anneli on enemmän tyttöjen mieleen.

      Poista
  3. Tyttöjen jutut on kivoja ja Onneli ja Anneli aivan ihania elokuvia :)

    VastaaPoista