Makrotex haaste on lastattu K-kirjaimella ja koti kukilla

tiistai 16. helmikuuta 2016

Tämän viikon Makrotex-haasteen aihe oli jotain K-kirjaimella alkavaa. Tällä teemalla voisi leikkiä tuttua laiva on lastattu leikkiä. Lapsien kanssa tätä tuleekin joskus leikittyä.

K:lla alkavia asioita löytyy kotoa vaikka ja kuinka. On kippoa, kuppia, kulhoa, kirjaa, kaappia ja vaikka mitä. Ja tietenkin kukkia, joita nyt tätä haastetta varten kuvasin.

Kevään aikana tulee ostetua paljon etenkin tulppaaneja kotia koristamaan. Tyttöjen synttäreille kaavailin myös tutttuun tapaan tulppaaneja, mutta nämä olivat parahiksi kaupasta loppuneet. Siispa meille kotiutui neilikoita, jotka olivat minulle leikkokukkina täysin uusi tuttavuus, mutta erittäin   positiivinen sellainen. Kukat ovat säilyneet todella hyvinä, vaikka ovat tuolla  maljakossa olleet kohta puolitoista viikkoa. Näitä siis voisi ehdottamasti hankkia toisenkin kerran, sillä tulpaaneja harvoin saan pidettyä  elossa edes viikkoa, vaikka käytännössä sekin kai voisi olla mahdollista.

Muutenkin kukat sisustuksessa ovat alkaneet viime aikoina kiinnostaa enemmän ja enemmän. Nyt haaveilen monissakin blogeissa vilahdelleesta kummituspuusta (tai onko se edes kukka vai juurikin nimensä mukaisesti puu ?). Kun maakuuhuoneen remontti saa viimeisen silauksen eli kaapit pakoilleen, niin tällaisen suunnittelin hankkivani makuuhuoneeseen lipaston päälle.








Muiden K-alkuisia asioita pääsest katsomaan täältä.


Pieni Lintu - MakroTex challenge

54 people left comments on: "Makrotex haaste on lastattu K-kirjaimella ja koti kukilla "

  1. Kauniita kukkia Kirsillä. Kummituspuu kasvina kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummituspuu viehättää kovasti nykyään. Vielä ei ole tullut ostettua

      Poista
  2. Ihania kukkia sinulla!
    http://vauhdillavastatuuleen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Neilikat ovat nostalgisia, äitini osti niitä aina. Kauniita, kuvauksellisia kukkia.

    Ja onnea blogillesi, huomasin juuri, että olet viettänyt blogisynttäreitä!

    VastaaPoista
  4. Värikkäitä ja iloisia K-kuvia. Kukkakuvista tulee aina iloinen mieli.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat kyllä sellaisia arjen pieniä piristäjiä.

      Poista
  5. Kivan värikkäitä kukkia, niillä jo saa ilmettä kotiin.

    VastaaPoista
  6. Kukat, erityisesti tulppaanit, tuovat kyllä kevään.

    VastaaPoista
  7. Neilikat ovat hienoja kukkia. Väreissä löytyy, ja kestävät kivan pitkään. Noista kerrotuista tulppaaneista tulee ruusun näköiset avautuessaan. Nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikat olivat kyllä tosi kestävät. Erittäin kivoja myös muutenkin.

      Poista
  8. Meilläpä oli samoja ajatuksia :) Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan oli melko samat ajatukset tämän haasteen toteutuksessa.

      Poista
  9. Kauniit kukkaset, niin keväiset :)

    VastaaPoista
  10. Kukat tuovat väriä ja iloa arkeen.

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia, kukkakuvia voisi katsella vaikka kuinka pitkään. <3 Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
  12. Minunkin piti ehtiä ostaa kukkia, mutta koulupäivä venyi, enkä jaksanut kuin hypätä bussiin ja tulla kotiin :)

    VastaaPoista
  13. Kauniit kukat!<3 Neilikat ovat tosiaan kiitollisia leikkoina, saattavat kestää ylikin kaksi viikkoa, eikä tarvitse edes vettä vaihtaa.:) Mulla on ollut kummituspuu kahdesti, viimeksi syksyllä. Muuttui oikeasti kummitukseksi, kun unohdin kastella...;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikat tosiaan säilyivät minullakin reilut kaksi viikkoa. Ihanan helppo kukka. Jotenkin pelkään, että minun kummituspuulle voisi käydä samoin. Vielä en ole kyseistä kasvia hommannut.

      Poista
  14. Noiden neilikoiden väri piristää kummasti :)

    VastaaPoista
  15. Mä olen niin nuuka ostamaan kukkia, vaikka tykkäisin niistä kovasti. Tyydyn ihastelemaan näitä muiden ihastuttavia kukkakuvia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään ihan joka viikko ole, mutta kyllä ne sellaisia pienen arjen piristyksiä ovat.

      Poista
  16. Olen ihan unohtanut miten kauniita neilikat ovat! Kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista
  17. Oi miten ihanan sävyisiä kukkia:)

    VastaaPoista
  18. Aivan ihania nuo neilikat. Minäkin tahdon tuollaisia maljakkooni.

    VastaaPoista
  19. Suloisia ja raikkaita kukkakuvia. Tykkään kovasti neilikoista.

    VastaaPoista
  20. Upeita kukka kuvia!
    Alin kuva suosikkini.

    Tänään ostin vaaleanpunaisia tulppaaneja vaasiini.

    VastaaPoista