Duon synttärit

torstai 11. helmikuuta 2016

Taidan hiukan toistaa itseäni, mutta uskotteko, että kiirettä on pitänyt. Eilen oli työreissussa isolla kirkolla ja siihen sekin päivä sitten meni ja työt vain kasaantuivat. Viikko sitten tytöt täyttivät  kokonaiset viisi vuotta ja viikonloppuna juhlimme heidän synttäreitään.

Menin tarjottavien suhteen melko simppelillä linjalla, hyödyntäen valmiita ja puolivalmiita tuotteita. Koska synttäritjuhlat olivat laskiaissunnuntaina oli pyödässä tarjolla tietenkin laskiaispullia. Pullat ja täytekakku tulivat kaupan pakastealtaasta, mutta ihan hyviltä maistuivat molemmat ja kakku teki oikein hyvin kauppansa. Paremmin kuin ne itse tekemäni täytekakut, mutta olen tainnut aikaisemminkin mainita, että täytekakut eivät niihen bravuureihini sisälly.

Suolaisena tarjottavana pyödästä löytyi pizzarottia ja tortilla etanoita. Näissä oli hieman enemmän näpertelemistä, mutta nämä olivat tyttöjen itse valitsemia tarjottavia Mestarirotan reseptit keittokirjasta, joten toteutettavahan ne oli.

Nyt on juhlat juhlittu ja vuoden päästä uudestaan. Hyvää loppuviikkoa. Ja viikonloppuna vihdoinkin se arvonta, jota lupailin blogin 1-vuotis taipaleen kunniaksi.








10 people left comments on: "Duon synttärit "

  1. Suloiset tytöt! Onnea heille! Ihania herkkuja, maistuis kyllä :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat suolaiset tarjottavat :D

    Onnitteluja roppakaupalla 5-vuotiaille.

    VastaaPoista
  3. Valmiit tarjottavat on niin viisaan ihmisen ratkaisu. Aion jatkossa itsekin panostaa enemmän valmiisiin, miksi leipoa ja hikoilla monta päivää kun helpommallakin pääsee.
    Onnea söpöille sankareille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmiit olivat kyllä hyvä ratkaisu. En olisi jaksanut millään huhkia keittiössä. Kiitos onnitteluista.

      Poista
  4. Ihastuttavat neilikat ja kivat herkut!
    Lempeää ystävänpäivän viikonloppua täältä kukkivien mantelipuiden alta!

    VastaaPoista
  5. Nam mitkä herkut ja kyllä täälläkin aina ns.oikaistaan eli puolivalmiita tehdään. Kun ei ole minulla luontainen juttu leipoa pipertää, niin miksi ottaa stressiä. Meilläkin on tuo rottakirja, täytyypä nämä herkulliset reseptit sieltä kurkkia.

    Mukavaa ystävänpäivää Kirsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep tuo leivontapuoli, etenkin noiden makeiden leivonta ei ole täälläkään sitä ominta alaa. Suolaiset onnistuvat jostain syystä paremmin. Hyvää ystävänpäivää.

      Poista