Kolmen sukupolven naiset kylmäuimassa

tiistai 16. lokakuuta 2018



Viime keväänä yhtenä viikonloppuna, jonka vietin vain toisen tyttäreni kanssa kahdestaan, lähti ajatus avantouinnista. Olimme Ruissalossa ulkoilemassa ja hän näki Saaronniemen avantouintipaikalla ihmisiä uimassa. Siitä hän sai päähänsä, että hänkin haluaa kokeilla avantouintia.

Olen koko ikäni ollut varsinainen vilukissa. Viihtynyt enemmän lämpimässä kuin kylmässä. Kuitenkin myös minulla, on pienenä salaisena haaveena ollut tuo avantouinti, koska sen terveellisyyttä ja hyvää tekeviä vaikutuksia on mediassa hehkutettu.

Äitini harrasti useita vuosia avantouintia, mutta muuton myötä tämä harrastus jäi, vaikka sillä hänenkin osallaan oli paljon hyvää tekeviä vaikutuksia. Toivottavasti hän tämän käyntimme myötä löysi uudestaan vanhan harrastuksen pariin. Kuulema nivelet tuntuivat ainakin yhden käynnin perusteella heti paremmilta. Ja tämä Villa Järvelä sijaitsisi sopivasti hänen työmatkan varrella.





Kylmäuinnin aloitus päivänä jona mitattiin maan lämpöennätys lokakuussa, ei ehkä ihan anna oikeaa kuvaa siitä miltä avantouinti oikeasti tuntuu. Veden lämpötila, kun oli pinnassa 10 astetta ja hiukan syvemmällä 7 astetta. Lämpimämpää siis kuin esimerkiksi uimahallin kylmäaltaassa, jossa vesi on neljä asteista.

Olen kuitenkin ylpeä, että neljä kertaa uskalsin kastautua, vaikka tällaiselle tottumattomalle tuo tuntui jääkylmältä. Niin tuntui keväällä 17 asteinen vesikin, johon tämän vuoden talviturkki tuli heitettyä.

Ainoa, joka oikeasti ui, oli neiti joka oli avantouintia halunnutkin kokeilla. Ja meistä kaikki myös uskaltivat käydä itsensä kylmässä vedessä dippaamassa.



Villa Järvelä on siitä ihana paikka siitä, että siellä on avantounnin lisäksi mahdollisuus olla  myös paljussa. Näin koko perheellä on mahdollisuus saunoa sekä uida yhdessä ja vilukissoille on tarjolla lämpimämpi vaihtoehto vedessä olemiselle.

Uinnin jälkeen maistui lämpimä kaakao koko poppoolle, Ja kyllä voisin menneä uudestaakin, vaikka tietyllä tavalla siinä kastautumisvaiheessa on hoettava itselleen, että kerran se vain kirpaisee ja vähän niin kuin tyhjennettävä aivonsa, jotta uskaltaa kylmään veteen upottautua.


Oletko sinä kokeillut kylmä-/avantouintia ?

-Kirsi 

Lähetä kommentti