Heinäkuu paketissa

tiistai 2. elokuuta 2016

Aika tuntuu menevän ihan uskomatonta vauhtia. Jotenkin hankala uskoa, että heinäkuu ja loma menivät ja se olisi nyt sitten elokuu.

Heinäkuu oli osittain ristiriitainen kuukausi. Siihen mahtui surullisia vivahteita, mutta myös paljon kivoja kokemuksia. Tekemistä ja puuhastelua oli paljon, vaikka välillä mietinkin, että yritänkö viedä niillä ajatuksia pois omaa mieltäni kuormittavista tunteista. Tuli huomattua, että johonkin rajaan asti tämä onnistuu, kunnes läikkyy yli.

Negatiivisista sävyistä huolimatta heinäkuu oli hyvä kuukausi. Loma oli ihana. Säät olivat mielestäni ihan suosiolliset, riittävän lämmintä koko ajan. Tekemisen rinnalle mahtui myös kotinurkissa löhöilyä ja uimista. Allekirjoittanutkin sai talviturkin heitettyä. Tätä ei olekaan muutamaan vuoteen tapahtunut, joten ei se hirveän kylmä ole voinut olla.

Suuntasimme naapurimaahan  muutamaksi päiväksi:

 
Vietimme aikaa kotiseudun matkailukohteissa:


Ja kävimme kotimaassa myös hieman kotinurkkia kauempana:

 

5 people left comments on: "Heinäkuu paketissa "

  1. Kivaa, että loma oli mukava ja toivon, että surulliset asiat hiljakseen väistyisivät. Todella kiva kesäkollaasi, lasten iloa. <3 Tuo jädekuva on ihan huippu, onnellinen hetki. :)

    Mukavaa viikkoa Kirsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viikkoa Tiia sinullekin. Loma oli ihana ja se tuli tarpeeseen. Ja jäätelöstä nautitaan antaumuksella. Ykkös kesäherkku.

      Poista
  2. Mukavia tunnelmia olet tallentanut kuviin <3
    Heinäkuu on niin ihanaa kesää.

    Tupsahdin tänne Pieni Lintu blogin kautta ja jäin pidemmäksikin aikaa juttujasi lukemaan. Mukava tunnelma blogissasi. Liityin lukijaksi. Palaan toistekin :)

    Kaunista elokuuta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Mukavia tunnelmia olet tallentanut kuviin <3
    Heinäkuu on niin ihanaa kesää.

    Tupsahdin tänne Pieni Lintu blogin kautta ja jäin pidemmäksikin aikaa juttujasi lukemaan. Mukava tunnelma blogissasi. Liityin lukijaksi. Palaan toistekin :)

    Kaunista elokuuta sinulle!

    VastaaPoista