Euroopan suurin kauppahalli

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Viikonloppu tuli vietettyä kauniissa ja historiallisessa Budapestissä. Useampi kohde tuli kolmen päivän aikana kierrettyä. Yksi mainitsemisen arvoinen on Vaci-kävelykadun päässä Fövam-aukiolla sijaitseva kauppahalli. Budapestissä on viisi kauppahallia, mutta tämä Vaci-kävelykadulla sijaitseva on niistä suurin. Itseasissa kauppahalli on koko Euroopan suurin, joten siinäkin mielessä tuolla kannattaa Budapestin vierailulla piipahtaa.

Itse ihastuin kauppahalliin todella paljon. Se on siisti ja kaunis. Täynnä upeita hedelmiä, vihanneksia, lihamyymälöitä sekä käsityötuotteita. Olisin voinut vaellella tuolla, vaikka kuinka kauan ja toivottavasti saan joskus mahdollisuun palata uudelleen. Budapestissä siis ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, vaikka ruoka ja käsityöt eivät niin kiinnostaisikaan, sillä kauppahalli itsessään on jo näkemisen arvoinen kauniine yksityiskohtineen.

Kauppahalli edustaa uusgoottilaista rakennustyyliä. Se on kaksikerroksinen ja linnan näköinen. Kokoa hallilla on 10 000 neliötä ja ikää 112 vuotta. Kävijöitä on päivittäin yli 30 000, jonka kyllä huomasi, sillä paikoittain hallissa oli kovinkin ruuhkaista.

Hallin katutaso on varattu elintarvikkeille. Sieltä löytyvät hedelmät, vihannekset, lihatuotteet yms. Yläkerrassa taas sijaitsevat käsityö ja matkamuistomyymälät sekä pystybaarit, joista saa monenmoista syötävää ja juotavaa. Kauppahallin alakerrasta löytyvät vielä tavallinen marketti ja taloustarvikkeiden myyntikojuja.

Hintavertailua kannattaa tehdä. Vaikka kilpailevia kojuja on vieri vieritysten, niin hinnoissa oli vaihtelua. Viereisestä kojusta saman tuotteen saattoi saada halvemmalla. Perinteisten unkarilaisten tuliaisten ostopaikkana kauppahalli on loistava paikka tehdä löytöjä. Itse ostin hallista meidän tytöille tuliaiseksi ihanat kimaltelevat rannenauhat. Kahdelle rannekorulle hintaa tuli noin neljä euroa.













2 people left comments on: "Euroopan suurin kauppahalli "

  1. Ooh, noita chili- ja valkosipulilettejä, nam!

    On paikkaa kyllä rempattu sitten viime näkemän. Kaunis se rakennus oli silloinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kaikki hedelmtä ja vihannekset näyttivät niin nam, että alkoi harmittamaan, että ei voi käydä vihannes ja hedelmäostoksilla samanlaisessa paikassa. Tuon rinnalla kyllä markettien hevi osastot ovat aika aneemisia. Varmasti on rempattu. Niin ihanan siistiä tuolla oli.

      Poista